Brändin mukaisten kotisivujen toteuttaminen
Pelander, Anni (2017)
Pelander, Anni
Oulun ammattikorkeakoulu
2017
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201701091189

Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö toteutetaan yhdessä Oulun Kamppailuklubi Oy:n kanssa, ja tavoitteena on uudistaa seuran kotisivut. Oulun Kamppailuklubi on perinteikäs yli 700 jäsenen kamppailuseura, jolla on omat tilat Limingantullissa osana Terminaali-aktiviteettikeskusta. Yli 10 vuotta vanha seura työllistää tänä päivänä kahden yrityksen omistajan lisäksi noin 30 työntekijää: lajiohjaajia, markkinointivastaavia, myymälätyöntekijöitä ja muita liikunta-alan ammattilaisia. Marraskuussa 2016 seura muutti uusiin isompiin tiloihin Terminaalissa, jolloin seurasta tuli Suomen suurin kamppailusali.
Opinnäytetyön toimeksiantajana toimii toimitusjohtaja Tomi Kaarela. Toimeksiantajan tavoitteena on saada Oulun Kamppailuklubille uudistuksen myötä modernit, responsiiviset ja valmiiseen brändiin sopivat kotisivut, jotka toteutetaan Wordpress-julkaisualustalla. Aikaisemmat kotisivut ovat vanhentuneet, eivätkä ne esimerkiksi sovi mobiililaitteella käytettäväksi. Elokuussa 2016 vanhoilla kotisivuilla noin 65% käyttäjistä käytti mobiililaitetta, joten varsinkin responsiivisuus on tärkeä uusien sivujen kriteeri. Sivujen tulee myös sopia jo olemassa olevaan Oulun Kamppailu-klubin brändiin, joka sisältää värimaailman, logon ja kuvamateriaalin.
Tämän opinnäytetyön teoriaosuudessa keskitytään kotisivujen merkitykseen brändäämisessä ja verkkosivutrendeihin. Verkkosivujen ulkoasu ja käytettävyys vaikuttavat suuresti siihen, miten käyttäjä reagoi kyseiseen yritykseen, tuotteeseen tai palveluun. Mikä tahansa yritys antaa palveluistaan huonon vaikutelman, jos verkkosivut eivät ole käyttäjäystävälliset tai ulkoasu ei ole yrityksen brändin mukainen. Brändi luo arvot ja ajatukset jotka yhdistetään yritykseen, joten verkkosivujen värit, tekstit, kuvat ja muu sisältö tulee edustaa brändiä. Verkkosivutrendeissä keskitytään responsiivisuuteen ja ulkoasuun, pieniin ja suuriin animaatioihin ja käyttäjäkokemukseen.
Projektin tuloksena seuralle toteutettiin mobiiliystävälliset ja valmiiseen brändiin sopivat kotisivut, jotka täyttivät toimeksiantajan vaatimukset. Työssä kerrotaan, minkälaisia muutoksia uusille sivuille on tehty, ja miten ne vaikuttavat käytännössä kokonaistulokseen. Toimeksiantaja ymmärsi yrityksen kotisivujen responsiivisuuden, ulkonäön ja toimivuuden tärkeyden työn edetessä, kun uusia ja vanhoja sivustoja verrattiin keskenään. Sivuston kävijämäärä marraskuussa 2016 nousi 4000 kävijällä verrattuna elokuuhun 2016. Marraskuun kävijöistä 70% käytti mobiililaitetta, joten projektin tuloksena mobiililaitteiden käyttäjämäärä sivustolla on nousussa. Toimeksiantaja on erittäin tyytyväinen opinnäytetyön lopputulokseen ja sen avulla saavutettuihin tuloksiin. Sivusto on toimeksiantajan mukaan nykyaikainen, responsiivinen ja visuaalinen ilme täyttää vaaditut kriteerit. Toimeksiantaja antaa sivustolle arvosanaksi kiitettävän. Yritys aikoo panostaa jatkossa responsiivisiin ja käyttäjäystävällisiin kotisivuihin, jotta saadaan samanlaisia tuloksia aikaiseksi, ja ylläpidetään mobiililaitteiden käyttäjäkuntaa.