Työssäoppimisen kehittäminen
Kauro, Jari (2011)
Kauro, Jari
Oulun seudun ammattikorkeakoulu
2011
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201104053919

Tiivistelmä
Opinäytetyö tehtiin Raahen ammattiopistolle. Koulussamme ei ole aiemmin tehty näin laajaa verkkokyselyä oppilaille.
Tutkimuksen tavoitteena oli saada selville Raahen ammattiopiston oppilaiden mielipiteitä työssäoppimisen onnistumisesta ja mahdollisia kehittämiskohteita. Kysymykset painottuivat työssäoppimispaikkaan, työpaikkaohjaajaan sekä opettajan toimintaan työssäoppimisessa ennen ja työssäoppimisen aikana.
Tutkimus toteutettiin strukturoiduilla kyselylomakkeilla. Kyselyt suoritettiin oppilaille, joilla oli ollut jo työssäoppimisjaksoja. Kyselyiden ajankohta oli helmikuu 2011. Tutkimuksessa perehdyttiin myös työssäoppimisesta tehtyihin aikaisempiin tutkimuksiin ja teoriataustaan.
Tutkimustuloksista päätellen Raahen ammattiopiston oppilaiden työssäoppiminen on sujunut erittäin hyvin. Työssäoppijat ovat saaneet tavoitteiden mukaisia tehtäviä ja arviointi ja työpaikkaohjaajan toiminta sekä opettajan suorittama työssäoppimisen valvonta on ollut hyvää.
Tutkimuksen kyselyt voitaisiin täyttää jatkossa jokaisen työssäoppimisjakson jälkeen ja lisäksi voitaisiin luoda Facebook -tyyppinen työssäoppimisen keskustelupiiri.
Asiasanat:
Työssäoppiminen, oppimisympäristö, arviointi