Lappeenrannan Lyseon väritutkimus
Myyrä, Sinikka (2012)
Myyrä, Sinikka
Kymenlaakson ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201205076710

Tiivistelmä
Lappeenrannan Lyseo on Onni Tarjanteen suunnittelema uusrenessanssityylinen, punatiilinen oppikoulurakennus vuodelta 1897. Rakennukseen on tehty myöhemmin useita laajennuksia ja muutoksia: 1907 Karl Hård af Segerstadin, 1939 rakennushallituksen arkkitehti Martti Välikankaan ja 1975 rakennushallituksen suunnitelmien mukaan. Tämä opinnäytetyö on tehty juuri ennen rakennuksessa alkanutta uutta peruskorjausta. Väritutkimus täydentää kohteesta vuonna 2011 seminaarityönä tehtyä rakennushistoriaselvitystä.
Tutkimuksen tavoitteena on ollut löytää interiöörien vanhimpia 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun värityksiä aiemmin tutkimattomassa kohteessa. Seinien väritysten selvittämisen ohella on etsitty tiloissa esiintyneitä koristemaalauksia myöhempien maalikerrosten alta. Tutkimus on rajattu muutamiin esimerkkitiloihin: aulatiloihin sekä luokkahuoneisiin ensimmäisestä, toisesta ja kolmannesta kerroksesta, joiden avulla on saatu yleiskäsitys interiöörien alkuaikojen ilmeestä.
Kohteessa suoritetun tutkimuksen tuloksena tiloista löytyneet eri aikakausien maalikerrokset on dokumentoitu. Alkuperäisten väritysten lisäksi tilojen myöhempiä värikerroksia esitellään pintapuolisesti. Seinistä löytyi myös muutamia 1800-luvun ja 1900-luvun vaihteen koristemaalausaiheita, joita tarkastellaan värien tutkimisen ohella. Käytännön väritutkimuksen lisäksi työssä on esitelty uusrenessanssi- sekä jugendaikakausina yleisesti vallinneita rakennusten sisätilojen värityksiä, maalaustapoja ja koristemaalausaiheita kouluissa sekä muissa julkisissa rakennuksissa.