Keski-Suomen maaseutuelinkeinojen alueellinen kehitys 1995–2015 : Jämsä, Laukaa, Pihtipudas ja Saarijärvi
Oksanen, Olli (2016)
Oksanen, Olli
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016060211706

Tiivistelmä
Suomessa maatalous muuttui yhteiskunnan rakennemuutoksen myötä 1960-luvulta ja vaikutukset näkyvät edelleen nykypäivän yhteiskunnassa. Euroopan Unioniin liittyminen vuonna 1995 toi uudet haasteet maatalouteen toimintajärjestelmän muututtua.
Tutkimuksen tavoitteena oli havainnollistaa Keski-Suomen maaseutuelinkeinojen rakennemuutosta vuosien 1995–2015 aikana. Tutkimuskysymyksenä oli, miten maatalouselinkeinojen rakennemuutos on näkynyt valittujen kuntien maatalouden rahavirroissa ja tuotantorakenteessa vuosina 1995–2015. Tutkimuksen aihe oli mielenkiintoinen ja ajankohtainen.
Tutkimukseen valikoituivat Keski-Suomen maakunnan rahavirroiltaan neljä suurinta kuntaa. Työssä käytettiin tutkimusmenetelmänä kvantitatiivista lähestymistapaa ja tutkimus perustui tilastotietojen analysointiin. Aineisto analysoitiin aika-sarja-analyysia käyttämällä, jonka avulla luotiin halutut tilastot ja aikasarjat. Tilastot koottiin viiden vuoden välein: 1995, 2000, 2005, 2010 ja 2015. Tutkimusaineistot saatiin MTK Keski-Suomi ry:ltä tutkimuskäyttöön. Aineiston oli koonnut TNS Gallup Elintarviketieto Oy.
Tutkimustulokset osoittivat maaseutuelinkeinojen tilan rajun muutoksen maakunnan sekä vertailukuntien tilalukumäärien ja rahavirtojen suhteen. Tilalukumäärän ja rahavirtojen vä-heneminen tuli esille konkreettisesti vertailukuntien ja maakunnan osalta. Tuloksista kävi ilmi että tilakohtainen rahavirta kasvoi, vaikka tilojen määrä väheni.