Pakko-oireisen häiriön ja lähimpien ihmissuhteiden väliset yhteydet nuoren aikuisen kokemana
Sirvo, Anu (2016)
Sirvo, Anu
Tampereen ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016060712172
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016060712172
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää pakko-oireisesta häiriöstä kärsivien nuorten aikuisten näkemyksiä heidän sairautensa ja lähimpien sosiaalisten suhteidensa välisistä yhteyksistä. Mielenkiinto oli kaksisuuntainen; haluttiin selvittää sekä pakko-oireisen häiriön vaikutusta ihmissuhteisiin että ihmissuhteiden vaikutusta pakko-oireisen häiriön kanssa elämiseen. Tavoite oli antaa ääni pakko-oireisesta häiriöstä kärsiville, sillä sairauden kokemuksellista puolta on tutkittu vain vähän.
Tutkimus oli laadullinen tapaustutkimus, jossa oli fenomenologis-hermeneuttinen tutkimusote. Aineisto kerättiin teemahaastatteluin haastattelemalla neljää 28–32-vuotiasta nuorta aikuista, joilla oli diagnosoitu pakko-oireinen häiriö. Tämän jälkeen aineisto teemoiteltiin ja analysoitiin. Opinnäytetyön teoriaosassa avattiin pakko-oireista häiriötä ja sosiaalisia suhteita. Pakko-oireisen häiriön osalta kerrottiin oireista ja niiden vaikutuksesta elämään sekä lyhyesti häiriön esiintyvyydestä ja hoidosta. Sosiaalisia suhteita koskevassa osuudessa nousivat esiin sosiaalinen tuki sekä vuorovaikutuksellinen tukeminen ja siihen liittyen minuuden käsite. Lisäksi kuvattiin lyhyesti sosiaalisen tuen puutetta.
Tutkimuksessa selvisi, että läheisillä on tärkeä rooli pakko-oireisen häiriön kanssa elämisessä. Läheisiltä saatiin ennen kaikkea henkistä tukea. Henkinen tuki oli välittämisen ja hyväksymisen osoittamista, kuuntelua ja hoitoprosessissa tukemista. Pakko-oireisen häiriön vaikutukset lähimpiin ihmissuhteisiin sen sijaan olivat lähes yksinomaan kielteisiä. Ainut myönteinen vaikutus oli suhteiden vahvistuminen. Pakko-oireinen häiriö nähtiin kuitenkin pääasiassa rasitteena suhteille. Läheisten koettiin olevan huolissaan, peloissaan tai turhautuneita. Lisäksi läheisten koettiin joutuvan sopeutumaan oireisiin. Esiin nousivat myös koettu häpeä ja oma turhautuminen pakko-oireiseen häiriöön läheissuhteiden rasittajana.
Tutkimus oli laadullinen tapaustutkimus, jossa oli fenomenologis-hermeneuttinen tutkimusote. Aineisto kerättiin teemahaastatteluin haastattelemalla neljää 28–32-vuotiasta nuorta aikuista, joilla oli diagnosoitu pakko-oireinen häiriö. Tämän jälkeen aineisto teemoiteltiin ja analysoitiin. Opinnäytetyön teoriaosassa avattiin pakko-oireista häiriötä ja sosiaalisia suhteita. Pakko-oireisen häiriön osalta kerrottiin oireista ja niiden vaikutuksesta elämään sekä lyhyesti häiriön esiintyvyydestä ja hoidosta. Sosiaalisia suhteita koskevassa osuudessa nousivat esiin sosiaalinen tuki sekä vuorovaikutuksellinen tukeminen ja siihen liittyen minuuden käsite. Lisäksi kuvattiin lyhyesti sosiaalisen tuen puutetta.
Tutkimuksessa selvisi, että läheisillä on tärkeä rooli pakko-oireisen häiriön kanssa elämisessä. Läheisiltä saatiin ennen kaikkea henkistä tukea. Henkinen tuki oli välittämisen ja hyväksymisen osoittamista, kuuntelua ja hoitoprosessissa tukemista. Pakko-oireisen häiriön vaikutukset lähimpiin ihmissuhteisiin sen sijaan olivat lähes yksinomaan kielteisiä. Ainut myönteinen vaikutus oli suhteiden vahvistuminen. Pakko-oireinen häiriö nähtiin kuitenkin pääasiassa rasitteena suhteille. Läheisten koettiin olevan huolissaan, peloissaan tai turhautuneita. Lisäksi läheisten koettiin joutuvan sopeutumaan oireisiin. Esiin nousivat myös koettu häpeä ja oma turhautuminen pakko-oireiseen häiriöön läheissuhteiden rasittajana.