Yrityksen perustaminen ja työhyvinvoinnin merkitys sen kehittämisessä
Törmä, Panu (2016)
Törmä, Panu
Turun ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016053010753

Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää yrityksen perustamista ja työhyvinvoinnin merkitystä sen kehittämisessä.
Suomessa noin joka kymmenes työikäinen toimii joko itsenäisenä ammatinharjoittajana, yksinyrittäjänä tai työnantajana. Yrittäjyyden merkitys niin työllisyyden, hyvinvoinnin kuin kansan-taloudenkin kannalta on todella huomattava. Talouskasvu ja uusien työpaikkojen synty on pitkälti yrittäjien varassa. Vuonna 2008 alkaneen laman johdosta tuhannet ihmiset ovat Suomessa menettäneet työnsä ja oman yrityksen perustaminen on monelle hyvä vaihtoehto työllistää itsensä muuten epävarmoilla työmarkkinoilla.
Työn tietoperustassa käsiteltiin yrittäjyyttä ja sen edellytyksiä, työhyvinvointia, yrityksen ydinosaamista ja kehitystä ja sitä, mikä hyvinvoinnin merkitys niille on. Tutkimusosiota varten tehtiin kvalitatiivinen tutkimus haastattelemalla kahdeksaa yrittäjää sähköpostitse.
Tulokset osoittivat, että työhyvinvoinnilla on suuri merkitys yrityksen kehittämisessä. Työhyvinvoinnin eri tasot vaikuttavat ratkaisevasti niin yrittäjän kuin työntekijöidenkin työhön ja sen tehokkuuteen. Näyttää siltä, että yrittäjien näkemys työhyvinvoinnista rajoittuu kuitenkin vain fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin ylläpitoon ja parantamiseen. Psyykkisen ja henkisen hyvinvoinnin merkitystä ei juurikaan huomioida.