Puualan koulutus Lahdessa
Vilkko, Anna (2007)
Vilkko, Anna
Lahden ammattikorkeakoulu
2007
All rights reserved
Tiivistelmä
Työssä tutkittiin puutekniikan koulutusta sekä sen kehittämisen tarvetta sekä tutustuttiin strategiasuunnitteluun ja sen muuntamiseen toimenpideohjelmaksi. Strategia tarkoittaa joukkoa toimintaperiaatteita, joiden katsotaan olevan edullisia tai mieluiten optimaalisia jonkin päämäärän saavuttamiseksi. Toimenpiteillä pyritään hyödyntämään strategia käytännössä. Ennen varsinaista strategiasuunnittelua tutkittiin puualan opiskelumahdollisuuksia Suomessa ja työllisyystilannetta. Puualan opiskelutilanteen kartoittamisessa lähteenä toimivat ammatti-, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen valintaoppaat sekä oppilaitosten internetsivustot. Työssä tutkittiin myös mekaanisen puuteollisuuden työllisyystilannetta Suomessa ja erityisesti Päijät- Hämeessä. Työllisyystilannetta tutkittiin tilastokeskuksen tilastojen ja Hämeen työvoima- ja koulutustarvetutkimuksen (TKTT 2006) avulla. TKTT 2006 toimi myös lähteenä sille, ovatko yritykset tyytyväisiä tämän hetken puualan koulujen antamaan koulutukseen. TKTT 2006:n pohjalta voitiin havaita, että Lahden ammattikorkeakoulun puutekniikan opetus on kaiken kaikkiaan erittäin tarpeellista ja tarpeellisuus tulee erityisesti korostumaan seuraavan viiden vuoden kuluessa, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle ja puualan työpaikkoja alkaa toden teolla vapautua. Opetusohjelma vastaa suhteellisen hyvin nykypäivän työelämän vaatimuksia, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, joista muutosehdotukset on tehty toimenpidesuunnitelmaan.