Tiivis ja matala asuinalue
Gröndahl, Hanna (2006)
Gröndahl, Hanna
Lahden ammattikorkeakoulu
2006
All rights reserved
Tiivistelmä
Opinnäytetyöni tavoitteena on suunnitella Lahden kaupungin, Pirttiharjun kaupungin osaan, nykyiselle Koneharjun teollisuus alueelle tiivis ja matala asuinalue. Suunnittelualue sijaitsee lähellä Lahden Hollolan rajaa, Salpausselän metsäisessä harjumaastossa. Kaavaluonnoksen pohjatyönä inventoin alueen, tutustuin tiiviin ja matalan asuinalueen suunnittelun periaatteisiin sekä puurakentamisen mahdollisuuksiin ja rajoituksiin.Teoriaosassa olen tarkastellut suomalaisten muuttuneita asumistoiveita; 2000- luvun vaihteessa ympäristöasiat ja pehmeät arvot ovat tulleet merkittäviksi vaikuttimiksi myös asumistapaa valittaessa. Tällä hetkellä toivotuinta on asua pientalossa, lähellä luontoa ja omassa rauhassa, mutta silti lähellä palveluita ja työpaikkoja. Asuinpaikan valintaan vaikuttaa myös alueen mukautumiskyky eri elämänvaiheiden tarpeiden mukaan.Työssä pohditaan myös millaista on tiivis ja matala rakentaminen, mitkä ovat rakennustavan hyviä ja heikkoja puolia. Tiivis rakentaminen on ympäristön kannalta säästävää, koska vapaita ja rakennettavaksi soveltuvia alueita on kaupunkien keskustojen liepeillä enää rajoitetusti. Rakennusten materiaaliksi olen ajatellut puuta ja siitä valmistettuja jalosteita, koska puu on rakennusmateriaalina esteettinen ja ekologinen valinta. Se on uusiutuva luonnonvara ja usein paikallisesti tuotettua. Matalassa rakentamisessa puu on jopa paras vaihtoehto rakennusmateriaaliksi. Puu on paloturvallisuudeltaan muihin materiaaleihin verrattava, kunhan rakentamisessa huomioidaan paloturvallisuus vaatimukset. Kaavaluonnoksessa olen lähtökohtanani ollut suunnitella tiivis, mutta miellyttävä ja ihmisen huomioiva asuinalue. Rakennukset ovat matalia, mutta olen pyrkinyt luomaan kuitenkin kaupunkimaista tilaa, joka on selkeä ja miellyttävä. Suunnitelman periaatteena on tuoda ympäröivä luonto asukkaiden lähelle, vaikka alueen rakenne onkin tiivis. Tavoitteeni suunnitella moderni, kaupunkimainen puuasuinalue, tuotti yhden vaihtoehdon ratkaista Koneharjun teollisuusalueen maankäytön muutos asuinalueeksi.