”Ihan syötävää” Joustavan perusopetusluokan näkemyksiä kouluruoasta
Riutta, Anni; Salomaa, Sofia (2010)
Riutta, Anni
Salomaa, Sofia
Laurea-ammattikorkeakoulu
2010
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201003316064

Tiivistelmä
Opinnäytetyö on osa Laurea-ammattikorkeakoulun, Otaniemen toimipisteen Kuitinmäki-hanketta, joka on osa voimaannuttavan työn tutkimus- ja kehittämislinjaa. Opinnäytetyö on tehty osana Kuitinmäki-hanketta, mutta toteutettu Leppävaaran koulussa joustavan perusopetuksen, jopo-luokalle. Jopo-luokan tavoitteena on oppilaiden peruskoulun päättötodistuksen saaminen ja pääsy jatkamaan opintoja toisen asteen koulutukseen. Hankkeen tarkoituksena on lisätä yläkouluikäisten hyvinvointi- ja terveysvalmiuksia.
Opinnäytetyö oli toiminnallinen. Sen tarkoituksena oli saada oppilaat kiinnostumaan terveystiedosta ja ennen kaikkea oman terveytensä ylläpitämisestä ravitsemuksen avulla. Tarkoituksena oli myös selvittää joustavan perusopetusryhmän mielipiteitä ja suhtautumista kouluruokaa kohtaan. Arviointi menetelmänä käytettiin havainnointia ja kyselyä, palautetta kerättiin myös kuvallisesti oppilaiden tekemien postereiden avulla.
Työn tavoite oli selvittää yläkouluikäisten, jopo-luokkalaisten nuorten suhtautumista ja mielipiteitä kouluruokaan. Opinnäytetyön tekijöiden tavoitteina oli harjaantua toiminnallisten tuntien suunnittelussa, ryhmänohjaamisessa ja nuorten kanssa toimimisessa. Tavoitteena oli myös saada oppilaat ymmärtämään kouluruuan tärkeys ja merkitys päivittäisessä ravitsemuksessa.
Toiminnallinen päivä järjestettiin Leppävaaran koululla 9.12.2009. Tutkimuksen otos oli 14 oppilasta kahdelta eri luokalta. Yhdeksän oppilaista oli poikia ja viisi tyttöä. Tunneilla käytimme osaksi itse valmistamiamme materiaaleja, sekä valmiita elintarvikepakkauksia. Tunnit oli jaettu kolmeen eri tehtävään.
Arviointi tapahtui oppilailta saadun kirjalliseen palautteen ja päivän aikana tapahtuneen havainnoinnin avulla. Tulosten mukaan oppilaat eivät pitäneet kouluruokaa kovinkaan houkuttelevana. Suurin osa piti sitä keskinkertaisena tai jopa pahan makuisena. Yli puolet kuitenkin söi kouluruoan päivittäin. Opinnäytetyöntekijät saivat myös palautetta Leppävaaran koulun opettajien kirjallisella palautteella. Opinnäytetyöntekijät kehittyivät prosessin aikana ryhmän ohjaustaidoissa ja nuorten kanssa työskentelyssä. Oppilaat kokivat oppineensa päivän aikana uusia asioita ravitsemuksesta ja mielsivät tunnit heille hyödyllisiksi.