Potilaat eivät ole täällä syömistä varten! : sairaanhoitajien kokemuksia ravitsemushoidon toteuttamisesta ja vajaaravitsemuksen havaitsemisesta sairaalaolosuhteissa
Alholehto, Iida; Mittilä, Mira (2017)
Alholehto, Iida
Mittilä, Mira
Tampereen ammattikorkeakoulu
2017
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2017120519818
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2017120519818
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata sairaanhoitajan roolia ravitsemushoidon toteuttamisessa sekä selvittää vajaaravitsemusseulonnan käyttämiseen vaikuttavia tekijöitä Hatanpään sairaalassa Tampereella. Tehtävänä oli kartoittaa, miten sairaanhoitaja voi toteuttaa ravitsemushoitoa sairaalaolosuhteissa ja mitkä tekijät vaikuttavat siihen, käytetäänkö NRS-2002-menetelmää vajaaravitsemuksen tunnistamiseen. Työn tavoitteena oli, että vajaaravitsemusriskissä olevat ja siitä kärsivät potilaat tunnistetaan ja heidän saamansa hoito paranee. Tutkimus toteutettiin laadullisella menetelmällä. Aineisto kerättiin kahdessa fokusryhmähaastattelussa. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin, jonka jälkeen aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysilla.
Tutkimuksen tulokset osoittivat, että hoitajat kokevat heillä olevan runsaasti keinoja ravitsemushoidon toteuttamiseen ja vain muutamia asioita, jotka toteuttamista heikentävät. NRS-2002-lomakkeen käyttämiselle sitä vastoin oli vain pari käyttämistä tukevaa tekijää, kun taas käyttämistä heikentäviä tekijöitä oli useita.
Potilaan ravitsemushoitoa edistävinä asioina hoitotyössä mainittiin ruokailutilanteeseen ja ravitsemukseen liittyviä tekijöitä, työyhteisön moniammatillisuus, tiedonjakamiseen liittyvät asiat ja hoitajien ymmärrys riskipotilaista ja vajaaravitsemuksen vaikutuksista. Hoitajat pitivät ravitsemushoitoa tärkeänä osana potilaan kokonaisvaltaista hoitoa. Ravitsemushoidon vähäinen suunnitteleminen ja ruoanjakotilanne osastolla olivat hoitajien kokemia ravitsemushoitoa heikentäviä tekijöitä. NRS-2002-lomakkeen käyttöä tukivat osaston yhteiset toimintatavat sekä lomakkeen helppokäyttöisyys. Heikentäviä tekijöitä puolestaan olivat hoitojakson lyhyt kesto, henkilöstön vaihtuvuus, ammattitaitoon luottaminen lomakkeen sijaan, dokumentointiin liittyvät epäselvyydet, kiire hoitotyössä, epäselvyys tulosten tulkinnassa sekä hoidon jatkuvuuden katkeaminen. Mielenkiintoista tuloksissa oli se, että vaikka hoitajat osasivat nimetä useita vajaaravitsemusriskiryhmiä, he saattoivat silti tulkita seulontaa käytettäessä näistä saadut pisteet virheellisiksi.
Tulosten perusteella voidaan todeta, että lisäkoulutus ravitsemushoidosta ja seulonnan käyttämisestä olisi ajankohtaista, jotta hoitajat näkisivät seulonnan tärkeämpänä osana potilaan toipumisen sekä ravitsemushoidon onnistumisen kannalta. Koulutuksella voidaan vähentää myös seulonnan virheellistä tulkintaa. Ravitsemushoitoa heikentäviä tekijöitä, kuten ruoanjakamistilannetta osastoilla, tulisi sairaalassa kehittää. Lomakkeen käytön kannalta esimerkiksi yhteisen toimintamallin vakiinnuttamista, dokumentointia ja hoidon jatkuvuutta eri hoitotahojen välillä tulisi kehittää.
Tutkimuksen tulokset osoittivat, että hoitajat kokevat heillä olevan runsaasti keinoja ravitsemushoidon toteuttamiseen ja vain muutamia asioita, jotka toteuttamista heikentävät. NRS-2002-lomakkeen käyttämiselle sitä vastoin oli vain pari käyttämistä tukevaa tekijää, kun taas käyttämistä heikentäviä tekijöitä oli useita.
Potilaan ravitsemushoitoa edistävinä asioina hoitotyössä mainittiin ruokailutilanteeseen ja ravitsemukseen liittyviä tekijöitä, työyhteisön moniammatillisuus, tiedonjakamiseen liittyvät asiat ja hoitajien ymmärrys riskipotilaista ja vajaaravitsemuksen vaikutuksista. Hoitajat pitivät ravitsemushoitoa tärkeänä osana potilaan kokonaisvaltaista hoitoa. Ravitsemushoidon vähäinen suunnitteleminen ja ruoanjakotilanne osastolla olivat hoitajien kokemia ravitsemushoitoa heikentäviä tekijöitä. NRS-2002-lomakkeen käyttöä tukivat osaston yhteiset toimintatavat sekä lomakkeen helppokäyttöisyys. Heikentäviä tekijöitä puolestaan olivat hoitojakson lyhyt kesto, henkilöstön vaihtuvuus, ammattitaitoon luottaminen lomakkeen sijaan, dokumentointiin liittyvät epäselvyydet, kiire hoitotyössä, epäselvyys tulosten tulkinnassa sekä hoidon jatkuvuuden katkeaminen. Mielenkiintoista tuloksissa oli se, että vaikka hoitajat osasivat nimetä useita vajaaravitsemusriskiryhmiä, he saattoivat silti tulkita seulontaa käytettäessä näistä saadut pisteet virheellisiksi.
Tulosten perusteella voidaan todeta, että lisäkoulutus ravitsemushoidosta ja seulonnan käyttämisestä olisi ajankohtaista, jotta hoitajat näkisivät seulonnan tärkeämpänä osana potilaan toipumisen sekä ravitsemushoidon onnistumisen kannalta. Koulutuksella voidaan vähentää myös seulonnan virheellistä tulkintaa. Ravitsemushoitoa heikentäviä tekijöitä, kuten ruoanjakamistilannetta osastoilla, tulisi sairaalassa kehittää. Lomakkeen käytön kannalta esimerkiksi yhteisen toimintamallin vakiinnuttamista, dokumentointia ja hoidon jatkuvuutta eri hoitotahojen välillä tulisi kehittää.