”Korisee, huulet sinertää” : elottomuuden havainnointi hätäpuheluissa
Kurki, Jan; Lydén, Erik (2018)
Kurki, Jan
Lydén, Erik
Tampereen ammattikorkeakoulu
2018
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201804275800
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201804275800
Tiivistelmä
Sairaalan ulkopuolisten sydänpysähdysten ilmaantuvuus Suomessa vuonna 2012 tehdyssä tutkimuksessa oli 51/100 000 asukasta kohti. Sydänpysähdyspotilaan tehokas hoito vaatii kokonaisuudessaan hyvin toimivaa hoitoketjua, jonka tärkeässä roolissa on hätäkeskuspäivystäjän kyky tunnistaa sydänpysähdys. Tutkimusten mukaan noin 70% sydänpysähdyksistä tunnistetaan hätäpuhelun aikana. Loput 30% tulkitaan virheellisesti, jolloin hälytysvaste jää alkuvaiheessa riittämättömäksi. Vaikuttamalla sydänpysähdyspotilaan tunnistamisen luotettavuuteen ja nopeuteen, voidaan parantaa sydänpysähdyksen saaneen potilaan ennustetta.
Opinnäytetyön tavoitteena oli tunnistaa hätäpuheluista, millä tavoin soittajat luonnehtivat hätäkeskukseen sydänpysähdyspotilasta ja muodostaa näistä avainsanalista jonka avulla sydänpysähdyspotilaan tunnistaminen olisi nopeampaa ja luotettavampaa. Opinnäytetyössä litteroitiin 81 hätäpuhelua, joista 52:ssa potilas oli eloton puhelun aikana sekä lisäksi 29 puhelua, joissa potilas ei ollut eloton puhelun aikana. Vertaamalla puheluissa soittajan tekemiä toistuvia ilmaisuja, voitiin muodostaa käsitys siitä, miten nimenomaan sydänpysähdyspotilasta luonnehditaan. Opinnäytetyön perusteella potilaan tajuttomuus/reagoimattomuus, puuttuva tai epänormaali hengitys, sinertävä tai vaalea ihon väri sekä potilaan korina/korahtelu ovat yleisimmät elottomuuteen liittyvät ilmaisut, joita soittaja käytti hätäpuheluissa.
Opinnäytetyön tulokset tukevat elvytyksen Käypä hoito -suositusta, jossa potilas joka ei ole hereillä eikä hengitä normaalisti, tulee määritellä elottomaksi. Hätäpuheluissa elottomuuden tunnistaminen viivästyi useimmiten siksi, että potilaan hengityksen luotettava arviointi oli vaikeaa.
Tuloksista voidaan päätellä, että reagoimattomuus, poikkeava hengitys sekä sinertävä iho vahvistavat todennäköisyyttä potilaan elottomuudelle. Opinnäytetyössä tunnistettiin myös muita ilmaisuja, joilla voi kliinisen merkityksen osalta olla merkitystä elottoman potilaan tunnistamisessa. Esimerkiksi ilmaisu ”korina” on suomalaisessa puhekielessä erityisesti käytetty sana, joka esiintyi spontaanisti ilmaistuna keskimäärin joka viidennessä elotonta potilasta koskevassa puhelussa. Hätäpuheluiden sisällöntutkimusta tulisi tehdä järjestelmällisesti ja kielikohtaisesti, jotta mahdolliset puhekielen erot eri kielien välillä saataisiin selville. Automaattisella puheentunnistuksella voitaisiin analysoida suuria määriä puheluita, mutta tämä vaatisi tarkkaan määritellyn tutkimusasetelman.
Opinnäytetyön tavoitteena oli tunnistaa hätäpuheluista, millä tavoin soittajat luonnehtivat hätäkeskukseen sydänpysähdyspotilasta ja muodostaa näistä avainsanalista jonka avulla sydänpysähdyspotilaan tunnistaminen olisi nopeampaa ja luotettavampaa. Opinnäytetyössä litteroitiin 81 hätäpuhelua, joista 52:ssa potilas oli eloton puhelun aikana sekä lisäksi 29 puhelua, joissa potilas ei ollut eloton puhelun aikana. Vertaamalla puheluissa soittajan tekemiä toistuvia ilmaisuja, voitiin muodostaa käsitys siitä, miten nimenomaan sydänpysähdyspotilasta luonnehditaan. Opinnäytetyön perusteella potilaan tajuttomuus/reagoimattomuus, puuttuva tai epänormaali hengitys, sinertävä tai vaalea ihon väri sekä potilaan korina/korahtelu ovat yleisimmät elottomuuteen liittyvät ilmaisut, joita soittaja käytti hätäpuheluissa.
Opinnäytetyön tulokset tukevat elvytyksen Käypä hoito -suositusta, jossa potilas joka ei ole hereillä eikä hengitä normaalisti, tulee määritellä elottomaksi. Hätäpuheluissa elottomuuden tunnistaminen viivästyi useimmiten siksi, että potilaan hengityksen luotettava arviointi oli vaikeaa.
Tuloksista voidaan päätellä, että reagoimattomuus, poikkeava hengitys sekä sinertävä iho vahvistavat todennäköisyyttä potilaan elottomuudelle. Opinnäytetyössä tunnistettiin myös muita ilmaisuja, joilla voi kliinisen merkityksen osalta olla merkitystä elottoman potilaan tunnistamisessa. Esimerkiksi ilmaisu ”korina” on suomalaisessa puhekielessä erityisesti käytetty sana, joka esiintyi spontaanisti ilmaistuna keskimäärin joka viidennessä elotonta potilasta koskevassa puhelussa. Hätäpuheluiden sisällöntutkimusta tulisi tehdä järjestelmällisesti ja kielikohtaisesti, jotta mahdolliset puhekielen erot eri kielien välillä saataisiin selville. Automaattisella puheentunnistuksella voitaisiin analysoida suuria määriä puheluita, mutta tämä vaatisi tarkkaan määritellyn tutkimusasetelman.