Viherlannoituskasvien hyödyntäminen Boreal Kasvinjalostus Oy:n kenttäkokeissa
Hurri, Kalle (2018)
Hurri, Kalle
Hämeen ammattikorkeakoulu
2018
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201805219352

Tiivistelmä
Opinnäytetyössäni on tavoitteena etsiä Boreal Kasvinjalostus Oy:n viljelyyn sopiva viherlannoituskasvi parantamaan maan rakennetta ja tuomaan lannoitusvaikutusta seuraavalle satokasville. Pelloilla tehtävät ruutukokeet kasvinjalostuksen tarpeisiin kuormittavat peltoa tavallista enemmän runsaan peltoliikenteen vuoksi. Lisäksi peltojen viljelykierrosta vähenee monivuotiset nurmikasvustot, joita paikkaamaan etsitään hyvää välikasvia.
Maan rakenne on ratkaisevassa osassa peltoviljelyn onnistumisessa muiden kasvutekijöiden ohella. Hyvän ja huonon rakenteen ominaisuudet ja niihin vaikuttavat toimenpiteet on hyvä tiedostaa viljelyä suunniteltaessa. Työkoneiden paino ja rengastus, sekä orgaanisen aineksen määrä pellossa ovat tärkeimmät tekijät aihetta käsiteltäessä. Viherlannoituksen positiivisia vaikutuksia viljelykiertoon ei voi kiistää. Esimerkiksi kasvitautien väheneminen ja esikasviarvo seuraavalle viljelykasville ovat huomattavia etuja.
Boreal Kasvinjalostus Oy:n tarpeisiin sopivan yhden viherlannoituskasvin löytäminen ei ole yksinkertaista siemenviljelyn ja koetoiminnan asettamien vaatimuksien vuoksi. Viherlannoituksessa tulisikin käyttää useiden kasvien siemenseoksia varmimman peittävyyden saamiseksi. Osa kasveista vaatii kaksi vuotta parhaan hyödyn saamiseksi ja tämä aiheuttaa ongelmia taloudellisesta näkökulmasta. Yksivuotisia kasveja kuitenkin löytyy viherlannoitukseen, mutta maan rakenteen parantaminen ei ole yhtä tehokasta.