Vuoden 2016 presidentinvaalien vaikutus suomalaisten kiinnostukseen matkustaa Yhdysvaltoihin.
Luotojärvi, Jenna (2018)
Luotojärvi, Jenna
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
2018
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201805229501

Tiivistelmä
Opinnäytetyö on toteutettu keväällä 2018 ja sen toimeksiantajana toimii Suomen Matkatoimistoalan Liitto (SMAL). Tarkoituksena on selvittää, onko Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi vaikuttanut suomalaisten mielenkiintoon matkustaa Yhdysvaltoihin.
Yhdysvallat on maailman toiseksi suosituin matkakohde. Suuret kaupungit ovat tärkeässä roolissa teattereineen, museoineen sekä taidegallerioineen, jolloin ne muodostavat suuren osan kysynnästä lomamatkoille sekä liiketoiminnallisina keskuksina ne houkuttelevat huo-mattavasti liikematkailijoita. Helmikuussa 2018 julkaistujen tilastojen mukaan saapuvien matkailijoiden määrä kääntyi laskuun vuoden 2017 alussa. Donald Trump on Yhdysvaltain 45. presidentti, joka voitti republikaani -puolueen riveissä Yhdysvaltain presidentinvaalit marraskuussa 2016.
Matkakohteen imago on yksi tärkeimmistä konsepteista matkailukohteiden markkinoinnissa. Vertaillakseen matkakohteita matkailija käyttää mielikuviansa kohteesta, jolloin mielikuvat toimivat keinona erotella kohteet toisistaan ja tämän on todettu olevan suuressa roolissa matkailijan ostopäätöksen teossa. Negatiivinen raportointi kohteesta vaikuttaa haitallisesti kohteen imagoon.
Motivaation päätekijöitä ajatellaan olevan matkailijan persoonallisuus, elämäntilanne, aikaisempi elämä ja kokemukset. Motivaatiotekijät vaihtelevat eri markkinasegmenttien välillä, jotka usein perustuvat demografisiin tekijöihin. Määrittävät tekijät määrittävät ihmisen mahdollisuuksia lähteä matkalle ja ne määrittävät myös matkan tyypin. Markkinoinnin näkökulmasta ihmisten ajatellaan jakautuvan neljään eri ikäpolveen; baby boomers, ikäpolvi X, ikäpolvi Y (milleniaalit) ja ikäpolvi Z.
Tutkimus on toteutettu käyttäen kvantitatiivista tutkimusmenetelmää, jonka tiedonkeruumenetelmänä on käytetty sähköistä kyselylomaketta. Kyselyyn saatiin yhteensä 206 vastausta. Vastaajista 87 % on naisia ja 12 % miehiä. Puolet vastanneista vastasi kuuluvansa ikäryhmään 24 – 38 vuotiaat.
Tuloksista voidaan tulkita, ettei Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi olisi vaikuttanut suuresti suomalaisten mielenkiintoon matkustaa Yhdysvaltoihin. Tutkimuksen perusteella Yhdysvallat kiinnostavat edelleen matkakohteena, 73 % kertoi olevansa hyvin tai jokseenkin kiinnostunut. Yhdysvalloissa vastaajia kiinnosti eniten monipuolisuus, luonto ja kulttuuri sekä mielenkiintoiset kaupungit. Vastaajat näyttäisivät olevan kiinnostuneita mahdollisen matkakohteen poliittisista tapahtumista ja ne vaikuttavat jonkin verran matkakohteen valintaan. Median uutisoinnilla ja sosiaalisella medialla näyttäisi olevan jokseenkin merkittävää vaikutusta ihmisten mielikuviin matkakohteesta. Trumpin valinnalla vaikuttaisi olleen enemmän vaikutusta niihin vastaajiin, jotka eivät ole aiemmin matkustaneet Yhdysvalloissa.