Keinukallion liikuntapuiston asiakaslähtöinen kehittäminen
Roisko, Nina (2018)
Roisko, Nina
Laurea-ammattikorkeakoulu
2018
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018053111597

Tiivistelmä
Opinnäytetyöni tavoitteena oli selvittää millaisena käyttäjät kokevat alueen ja löytää kehitysehdotuksia Keinukallion liikuntapuiston toiminnoille. Kehitystyö toteutettiin havainnoimalla kuuden käyttäjän toimintaa alueella. Tutkimushenkilöt kulkivat alueella oman tottumuksen mukaan samalla seuratessani heidän tapojaan toimia. Lisäksi kirjasin keskusteluissa esiin tulleita kehitysehdotuksia ja alueen vahvuuksia. Vuorovaikutteisuutta kehitystyöhön hain käyttäjien kanssa toteutetussa työpaja työskentelyssä. Havainnointiosuudessa ja työpajatyöskentelyssä olivat mukana eri käyttäjiä, jotta saisin erilaisia näkemyksiä mahdollisimman paljon. Edellä mainittuja toteutuksia tuki helmikuussa 2016 toteutettu kysely alueen käyttäjille. Näiden tutkimusmenetelmien myötä sain käsityksen alueen asiakaslähtöisestä kehittämisestä.
Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä olen hyödyntänyt ulkoiluun, liikuntaan ja luontoon liittyvää materiaalia. Keinukallion liikuntapuisto on myös luonnonpuisto, joka tarjoaa esteettisesti miellyttäviä alueita ja luo tällä tavoin toisille käyttäjille hyvinvointia. Teoria osuudessa kerro Suomen hallitusohjelmassa esiintyvien tavoitteiden ja eri lakien velvoitteita kunnille.
Keskeisin opinnäytetyöni tulos oli, että käyttäjät eivät toivo alueelle lisää rakennettuja toimintoja, vaan haluavat alueen nykyisten toimintojen kehittämistä pienillä korjauksilla. Esimerkiksi alueen opasteita toivottiin lisää, juoksuportaisiin kaivattiin laajennusta, hiihtolatuverkoston haastavien kohtien korjaamista turvallisimmiksi, valaistusta sekä maastopyöräreittiä. Palveluiden kehittämistä toivottiin alueen käyttäjämäärän kasvaessa.
Keinukallion liikuntapuiston kehityksessä tulisi huomioida yhteiskunnassamme oleva murros. Mielestäni tämän päivän nuoret (alle 18 –vuotiaat) elävät uudenlaista aikakautta. Vastaavanlainen murros on viimeksi ollut 1920 –luvun tietämillä syntyneiden ja 1970 –luvun uuden aikakauden ai-kana syntyneiden välillä eli meidän isovanhempien ja 1970-80 luvulla syntyneillä. Uusi teknologia ja työtavat ovat tuoneet erilaiset tarpeet ja toiveet kuntalaisille. Palveluita kehittäessä tulee huomioida myös ilmastonmuutoksen tuomat haasteet ja mahdollisuudet. Näen tulevaisuuden Keinukallion liikuntapuiston tavoitteena sovittaa hyvin yhteen monilajinen alue huolehtien luonnosta ja paikan historiaa kunnioittaen. Puistomainen alue on ulkoilijan ja liikkujan maisema, jossa harrastetaan ja vietetään vapaa-aikaa monipuolisesti. Näen alueen Keravan olohuoneena, siellä vietetään aikaa yhdessä.