Lapsen motorisen kehityksen tukeminen : kuvitettu opas vanhemmille
Lukander, Lauri; Pääjärvi, Linda (2018)
Lukander, Lauri
Pääjärvi, Linda
Turun ammattikorkeakoulu
2018
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201901221474

Tiivistelmä
Lapsen motorista kehitystä tarkastellaan neuvoloissa ikäkausitarkastuksissa erilaisten taitojen perusteella. Vaikka motorinen kehitys etenee yleensä tiettyjen suuntaviivojen mukaisesti, myös yksilöllisiä eroja on havaittavissa. Asentohallinnan kehittyminen ja liikemallien monipuolistuminen mahdollistavat ympäristöön tutustumisen ja uusien taitojen oppimisen. Monimutkainen kehitysprosessi koostuu erilaisten aistitietojen järjestämisestä, jossa vaikuttavina tekijöinä ovat ympäristö ja vuorovaikutus. Vanhemman roolia motorisen kehityksen tukemisessa ei voi turhaan korostaa. Erilaisten vaiheiden ja motoristen valmiuksien tunnistaminen on tärkeää, koska ymmärrystä lisäämällä motorisia taitoja on helpompi tukea kehityksen eri vaiheissa. Olennaista motorisen kehityksen tukemisessa on löytää sopiva tuen määrä siten, että lapsi joutuu työskentelemään taitojensa ylärajoilla ja saa itse tutustua ympäristöönsä. Manuaalisten otteiden merkitys korostuu alkuvaiheen käsittelyssä, sekä istumisen opettelussa. Auditiivisten ja visuaalisten keinojen merkitys kasvaa kääntymisen ja liikkumisen harjoittelussa.
Opinnäytetyön tavoitteena oli luoda yksinkertainen ja käytännönläheinen opas vanhemmille, jotka tarvitsevat rohkaisua lapsen käsittelyyn sekä ohjeita lapsen motorisen kehityksen tueksi. Opas voidaan tarvittaessa antaa tukimateriaaliksi myös vanhemmille, joiden lapsella on havaittavissa lievää motorisen kehityksen viivästymää. Opas tuotettiin yhteistyössä Muuramen neuvolan kanssa, jolla oli tarve saada käyttöönsä kuvitettua tukimateriaalia neuvolan ikäkausitarkastuksille. Oppaan rajaus tehtiin toimeksiantajan toiveesta. Asialuvut otsikoitiin kronologisessa järjestyksessä seuraavasti: vastasyntyneen käsittely, kääntyminen selinmakuulta vatsamakuulle, ryömiminen ja konttaaminen sekä istuminen. Luvut alkoivat kukin tiivistetyllä esittelyllä ja perusteluilla. Alaotsikot oli laadittu logiikalla MITÄ, MITEN, MIKSI. Mitä-luvussa esiteltiin valmiuksia taitojen kehityksen taustalla. Miten-luvussa kerrottiin mahdollisia keinoja motoristen valmiuksien tukemiseen. Miksi-luku puolestaan perusteli valmiuksien ja vaiheiden merkitystä osana lapsen motorista kehitystä.
Opas perustuu ammattikirjallisuuteen sekä tämän hetkiseen tutkimustietoon. Opas on tämän työn liitteenä ja se on luovutettu toimeksiantajan käyttöön. Tiedonhaun haasteena oli työn ennaltaehkäisevä näkökulma. Tutkimusta lapsen motorisesta kehityksen tukemisesta löytyi enimmäkseen normaalista poikkeavan kehityksen näkökulmasta. Opinnäytetyöprosessin aikana löysimme vastaavanlaista opasmateriaalia, joka sisälsi ainoastaan varhaisen vaiheen käsittelyä tai vanhemmille lapsille suunnattuja leikkejä.