Omistusasunnon säilyttäminen yksityishenkilön velkajärjestelyssä
Halttunen, Tiina (2010)
Halttunen, Tiina
Saimaan ammattikorkeakoulu
2010
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010120116517
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010120116517
Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli tarkastella yksityishenkilön velkajärjestelyssä omistusasunnon säilyttämistä. Kuluttajan velkaantumisen näkökulmasta katsottuna selvitettiin, miten omistusasunto voi säilyä velkajärjestelyssä, jossa omistusasunto oli joko velallisen omien tai toisen henkilön velkojen vakuutena. Aineistona käytettiin kuutta korkeimman oikeuden päätöstä sekä velkajärjestelyissä selvittäjänä toimineen henkilön teemahaastattelua.
Aineiston tutkimisessa käytettiin laadullista ja kuvailevaa tutkimusmenetelmää. Teoriataustana käytettiin yksityishenkilön velkajärjestelystä annettua lakia, sen asetusta, sekä Oikeusministeriön asetusta velallisen maksukyvyn arvioinnin perusteista yksityishenkilön velkajärjestelyssä. Osin aineistoa tarkasteltiin myös selvittäjälle tehdyn haastattelun valossa.
Korkeimman oikeuden päätöksien tarkastelussa esille tulivat kunkin tapauksen ominaispiirteet. Tarkastellut tapaukset koskivat velallisia joko päävelallisina tai vakuudenasettajina. Omistusasunnon säilyminen edellyttää vakuusvelkakertymän suorittamista velkojille. Velallisten oli mahdollista suorittaa vakuusvelkakertymä joko välttämättömistä elinkustannuksistaan tinkimällä maksuvaraa kasvattaen tai vakuusvelkajärjestelyn sijasta velkajärjestelyllä, jonka maksuohjelma oli vakuusvelkajärjestelyä pidempi. Neljässä oikeustapauksessa kuudesta, korkein oikeus esitti päätöksessään tavallisten velkojen vähimmäiskertymän suorittamiseen liittyvät perustelut omistusasunnon säilyttämiseksi. Näistä yhdessä tapauksessa maksuohjelmaa pidennettiin, ja toisessa se pidettiin viisivuotisena kymmenen vuoden sijaan. Kolmannessa tapauksessa sen sijaan maksuvara huomioitiin erisuuruisena vakuusvelkakertymän ja tavallisten velkojen vähimmäiskertymän laskelmissa.
Korkeimman oikeuden päätöksien tarkastelun ja selvittäjän haastattelun perusteella havaittiin, että omistusasunnon säilyttäminen velkajärjestelyssä on mahdollista, kun velallinen aktiivisesti koko maksuohjelman keston ajan parantaa maksukykyään ryhtyen toimiin sen parantamiseksi. Erityistilanteessa omistusasunto saattoi säilyä velkajärjestelyssä kymmenen vuoden maksuohjelman ansiosta, kun velallisen sairauden ja iän perusteella heikentyneen maksukyvyn takia olisi ollut kohtuutonta vaatia vakuusvelkajärjestelyllä vakuusvelkakertymän suorittamista viidessä vuodessa.
Aineiston tutkimisessa käytettiin laadullista ja kuvailevaa tutkimusmenetelmää. Teoriataustana käytettiin yksityishenkilön velkajärjestelystä annettua lakia, sen asetusta, sekä Oikeusministeriön asetusta velallisen maksukyvyn arvioinnin perusteista yksityishenkilön velkajärjestelyssä. Osin aineistoa tarkasteltiin myös selvittäjälle tehdyn haastattelun valossa.
Korkeimman oikeuden päätöksien tarkastelussa esille tulivat kunkin tapauksen ominaispiirteet. Tarkastellut tapaukset koskivat velallisia joko päävelallisina tai vakuudenasettajina. Omistusasunnon säilyminen edellyttää vakuusvelkakertymän suorittamista velkojille. Velallisten oli mahdollista suorittaa vakuusvelkakertymä joko välttämättömistä elinkustannuksistaan tinkimällä maksuvaraa kasvattaen tai vakuusvelkajärjestelyn sijasta velkajärjestelyllä, jonka maksuohjelma oli vakuusvelkajärjestelyä pidempi. Neljässä oikeustapauksessa kuudesta, korkein oikeus esitti päätöksessään tavallisten velkojen vähimmäiskertymän suorittamiseen liittyvät perustelut omistusasunnon säilyttämiseksi. Näistä yhdessä tapauksessa maksuohjelmaa pidennettiin, ja toisessa se pidettiin viisivuotisena kymmenen vuoden sijaan. Kolmannessa tapauksessa sen sijaan maksuvara huomioitiin erisuuruisena vakuusvelkakertymän ja tavallisten velkojen vähimmäiskertymän laskelmissa.
Korkeimman oikeuden päätöksien tarkastelun ja selvittäjän haastattelun perusteella havaittiin, että omistusasunnon säilyttäminen velkajärjestelyssä on mahdollista, kun velallinen aktiivisesti koko maksuohjelman keston ajan parantaa maksukykyään ryhtyen toimiin sen parantamiseksi. Erityistilanteessa omistusasunto saattoi säilyä velkajärjestelyssä kymmenen vuoden maksuohjelman ansiosta, kun velallisen sairauden ja iän perusteella heikentyneen maksukyvyn takia olisi ollut kohtuutonta vaatia vakuusvelkajärjestelyllä vakuusvelkakertymän suorittamista viidessä vuodessa.