Bluescreen-tekniikka
Herranen, Miika (2009)
Herranen, Miika
Lahden ammattikorkeakoulu
2009
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200905022326

Tiivistelmä
Bluescreen-tekniikka on yleisesti tunnettu metodi, jota käytetään kun halutaan yhdistää videokuvaa johonkin toiseen elementtiin. Tällaisia elementtejä voivat olla esimerkiksi uusi ympäristö tai jokin 3d-objekti. Tekniikka on kehitetty, koska joissain paikoissa, kuten esimerkiksi avaruudessa tai meren pohjassa kuvaaminen on erittäin vaikeaa tai mahdotonta. Tekniikkaa hyödynnetään monilla eri aloilla, kuten esimerkiksi elokuvateollisuudessa ja mainonnassa. Sen kehittäminen aloitettiin jo 1930-luvulla, ja vaikka tekniikka on kehittynyt paljon, sen toimintaperiaate on pysynyt koko ajan samana.
Tekniikassa kuvataan kohdetta yksiväristä taustaa vasten, joka tehdään läpinäkyväksi jälkikäsittelyvaiheessa tietokoneella. Tämän jälkeen alkuperäinen tausta korvataan toisella. Kuvaustilanteessa on tärkeää, että tausta, jota vasten kohde kuvataan, on mahdollisimman tasaisesti valaistu. Yleisimmät värit taustalle ovat sininen ja vihreä. On tärkeää, että taustan väri on mahdollisimman puhdasvärinen ja että kuvattavassa kohteessa ja taustassa on mahdollisimman vähän samoja värisävyjä.
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on perehdyttää lukija bluescreen-tekniikkaan ja antaa samalla lukijalle ymmärrys tekniikkaan liittyvästä teoreettisesta tiedosta. Teoriaosuus on pyritty kirjoittamaan siten, että sen ymmärtäminen ei vaadi lukijalta mitään erityisiä aiheeseen liittyviä pohjatietoja. Työssä käsitellään tekniikkaan liittyvää teoreettisen tiedon lisäksi myös tekniikan käyttötarkoituksia, hyötyjä ja sen tarjoamia mahdollisuuksia eri aloille. Näiden asioiden lisäksi perehdytään ongelmiin, joita ilmenee tekniikkaa käytettäessä, ja samalla pohditaan ongelmiin mahdollisia ratkaisuja.
Työn case-osiossa käydään läpi bluescreen-tekniikalla Laulumaa Huonekalut Oy nimiselle yritykselle tehdyn mainoksen luontiprosessi kaikkine työvaiheineen. Lisäksi pohditaan mitä hyötyä tekniikasta on Laulumaan mainonnalle ja mitä haasteita sen käytössä on.