Säästökassasta kauppapankkiin : Osuuskauppa Hämeenmaan siirtyminen säästökassatoiminnasta S-Pankin asiamiestoimintaan
Rantanen, Tiia (2009)
Rantanen, Tiia
Lahden ammattikorkeakoulu
2009
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200905203045

Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö käsittelee osuustoimintaa, säästökassatoimintaa, pankkitoimintaa, S-ryhmää, S-Pankkia ja Osuuskauppa Hämeenmaata. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitä muutoksia säästökassatoiminnan loppuminen ja pankkitoimintaan siirtyminen aiheuttavat alueosuuskaupassa. Tutkimuksen case-yritys on Osuuskauppa Hämeenmaa. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen.
Säästökassatoiminta on kuulunut oleellisena osana osuuskauppojen toimintaan aina 1900-luvun alusta lähtien. Ensimmäiset säästökassat perustettiin Suomeen melko pian osuustoiminta-aatteen saatua jalansijaa täällä. Säästökassojen tarkoituksena on toimia osuuskunnan toiminnan rahoituksena ja osuuskunnan jäsenien säästötileinä.
Osuuskuntalaki muuttui vuonna 2001. Lain säätämisen taustalla oli tarve saada osuuskuntia koskeva lainsäädäntö nykyaikaisen yritystoiminnan vaatimusten mukaiseksi. 15. helmikuuta 2003 astui voimaan laki osuuskuntalain muuttamisesta, joka kumosi uuden osuuskuntalain säästökassatoimintaa koskevan 21. luvun. Muutoksen seurauksena 31.12.2007 alkaen säästökassoihin ei saanut vastaanottaa samalta jäseneltä yli 6000 euroa jäsensijoituksena. Tämä teki vanhanmuotoisen säästökassatoiminnan käytännössä mahdottomaksi.
S-ryhmässä haluttiin kuitenkin tarjota asiakasomistajille jatkossakin arjen pyörittämiseen liittyviä rahoituspalveluja. Niin perustettiin Suomen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa kauppapankki, S-Pankki, joka aloitti toimintansa lokakuussa 2007. Osuuskaupat toimivat S-Pankin asiamiehinä ja tarjoavat pankkipalveluita toimipaikoissaan.
Osuuskauppa Hämeenmaan työntekijöille tehtyjen haastattelujen perusteella saatujen tietojen pohjalta voi todeta, että suurimmat muutokset Osuuskauppa Hämeenmaalla liittyivät rahoituksen hoitamiseen, asiakaspalveluun ja sisäiseen valvontaan. Muutosten taustalla on pankkitoimintaa koskeva tiukempi lainsäädäntö ja ohjeistus, sekä säästökassatoiminnan loppumisen aiheuttamat muutokset Osuuskauppa Hämeenmaan rahoituksessa.