”Eihän sitä edes huomaa" - Halkiovauvan saaneen perheen ohjaus
Kolminniemi, Mari; Rasi, Susanna (2009)
Kolminniemi, Mari
Rasi, Susanna
Pirkanmaan ammattikorkeakoulu
2009
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200911045273
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200911045273
Tiivistelmä
Opinnäytetyömme aihe on työelämälähtöinen. Kätilöt kokevat haastavana per-heen ohjauksen ja tukemisen tilanteessa, jossa perheeseen on syntynyt hal-kiovauva. Haastavaksi ohjauksen tekee se, että Suomessa halkiovauvoja syntyy vain noin 130 ja tietylle lapsivuodeosastolle halkiovauvoja saattaa tulla vain muutama vuodessa tai ei yhtään. Tämän vuoksi ohjaustaitoa on vaikea ylläpitää. Haastattelimme halkiovauvan saaneita perheitä selvittääksemme miten he kokivat ohjauksen ja miten he haluaisivat ohjausta parantaa. Opinnäytetyön tarkoituksena on antaa kätilöille tietoa halkioista ja tarkastella ohjausta vanhempien näkökulmasta.
Opinnäytetyömme on toteutettu kvalitatiivisella tutkimusmenetelmällä. Aineiston keräsimme teemahaastattelulla, jossa haastattelimme kolmea halkiovauvan saanutta perhettä. Perhehoitotyö oli työmme teoreettinen lähtökohta. Aineiston purimme sisällönanalyysimenetelmällä.
Haastattelujen pohjalta kävi ilmi, että vanhemmilla oli ehdotuksia ohjauksen parantamiseksi, mutta yleisesti ottaen ohjaukseen oltiin tyytyväisiä. Ensitiedon perheet olivat saaneet eri tilanteissa. Vanhemmat kokivat hyvänä sen, kun kätilö avoimesti kertoi huomionsa löydöksestä, vaikka lääkäri tulikin aina toteamaan halkion. Lapsivuodeosastolla omahoitaja -mallia pidettiin tärkeänä, sillä silloin yhdellä hoitajalla olisi ohjat perheen ohjauksesta ja tieto syömisharjoittelujen edistymisestä. Halkiovauvan ravitsemus koettiin haasteelliseksi ja siihen vanhemmat tarvitsivat eniten kätilön antamaa ohjausta. Jatkohoidon selvittäminen ennen kotiutumista koettiin hyväksi.
Kätilön tulisi lapsivuodeosastolla ottaa huomioon vanhempien näkökulmasta heidän tarvitsemansa ohjaus. Halkiohoitajan olemassaolo helpottaa lapsivuodeosastolla ohjausta ja hoidon jatkuvuutta. Kätilökoulutuksessa erityisvauvojen hoito ja perheiden kohtaaminen tulee vähäisessä määrin esille, siksi koemme opinnäytetyömme tarpeelliseksi. Ensitiedon antaminen ja perheiden tukeminen tilanteessa, jossa perhe saa tietää lapsen poikkeavuudesta, on haasteellinen tilanne. Kiinnostavaksi jatkotutkimusaiheeksi ehdotamme tarkastella vanhempien kokemuksia neuvolan valmiuksista antaa tukea perheille, joissa on erityisvauva.
Opinnäytetyömme on toteutettu kvalitatiivisella tutkimusmenetelmällä. Aineiston keräsimme teemahaastattelulla, jossa haastattelimme kolmea halkiovauvan saanutta perhettä. Perhehoitotyö oli työmme teoreettinen lähtökohta. Aineiston purimme sisällönanalyysimenetelmällä.
Haastattelujen pohjalta kävi ilmi, että vanhemmilla oli ehdotuksia ohjauksen parantamiseksi, mutta yleisesti ottaen ohjaukseen oltiin tyytyväisiä. Ensitiedon perheet olivat saaneet eri tilanteissa. Vanhemmat kokivat hyvänä sen, kun kätilö avoimesti kertoi huomionsa löydöksestä, vaikka lääkäri tulikin aina toteamaan halkion. Lapsivuodeosastolla omahoitaja -mallia pidettiin tärkeänä, sillä silloin yhdellä hoitajalla olisi ohjat perheen ohjauksesta ja tieto syömisharjoittelujen edistymisestä. Halkiovauvan ravitsemus koettiin haasteelliseksi ja siihen vanhemmat tarvitsivat eniten kätilön antamaa ohjausta. Jatkohoidon selvittäminen ennen kotiutumista koettiin hyväksi.
Kätilön tulisi lapsivuodeosastolla ottaa huomioon vanhempien näkökulmasta heidän tarvitsemansa ohjaus. Halkiohoitajan olemassaolo helpottaa lapsivuodeosastolla ohjausta ja hoidon jatkuvuutta. Kätilökoulutuksessa erityisvauvojen hoito ja perheiden kohtaaminen tulee vähäisessä määrin esille, siksi koemme opinnäytetyömme tarpeelliseksi. Ensitiedon antaminen ja perheiden tukeminen tilanteessa, jossa perhe saa tietää lapsen poikkeavuudesta, on haasteellinen tilanne. Kiinnostavaksi jatkotutkimusaiheeksi ehdotamme tarkastella vanhempien kokemuksia neuvolan valmiuksista antaa tukea perheille, joissa on erityisvauva.