"Jag ser dig inte men jag hör vad du tänker!" : - ett försök att kartlägga utmaningen med att regissera sig själv
Valkama, Minna (2013)
Valkama, Minna
Yrkeshögskolan Novia
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201305148459
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201305148459
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoituksena on tutkia monologin harjoitusprosessia, jossa näyttelijä (työn kirjoittaja) yksin ohjaa itseään, sekä pohtia mitä prosessi on häneltä vaatinut ja mitkä ovat työtavan haitat ja edut. Lisäksi työn tarkoituksena on tutkia vallitsevaa suhtautumista itseohjaamista kohtaan, sekä ohjaajan ja näyttelijän vuorovaikutussuhdetta ja sen vaikutusta luovassa prosessissa.
Opinnäytetyön tutkimusmenetelmiin kuuluu kirjoittajan omat muistiinpanot sekä havainnot taiteellisen opinnäytetyönsä prosessista, jossa hän ohjasi itseään. Työ toteutettiin siten, että kirjoittaja tietoisesti jakoi itsensä ohjaajaksi ja näyttelijäksi ja dokumentoi ajatusprosessit erikseen. Videokameraa käytettiin apuna harjoituskauden aikana. Muut tutkimusmenetelmät ovat kyselykaavake, haastattelut sekä kirjallisuus.
Opinnäytetyön johtopäätös on, että työprosessi vaikeutuu ulkoisen perspektiivin puuttumisen takia, jonka vuoksi on myös vaikeampi arvioida mitkä tunteet välittyvät yleisölle. Työtapa vaatii vahvaa itsekuria, mutta tarjoaa samalla ainutlaatuisen vapauden omien visioiden toteuttamiselle. Ohjaajan ja näyttelijän vuorovaikutussuhde muuttuu kollektiivisemmaksi työskentelytavaksi. Näyttelijä itsenäistyy ja halu esittää muodostuu prosessin tärkeimmäksi tekijäksi.
Opinnäytetyön tutkimusmenetelmiin kuuluu kirjoittajan omat muistiinpanot sekä havainnot taiteellisen opinnäytetyönsä prosessista, jossa hän ohjasi itseään. Työ toteutettiin siten, että kirjoittaja tietoisesti jakoi itsensä ohjaajaksi ja näyttelijäksi ja dokumentoi ajatusprosessit erikseen. Videokameraa käytettiin apuna harjoituskauden aikana. Muut tutkimusmenetelmät ovat kyselykaavake, haastattelut sekä kirjallisuus.
Opinnäytetyön johtopäätös on, että työprosessi vaikeutuu ulkoisen perspektiivin puuttumisen takia, jonka vuoksi on myös vaikeampi arvioida mitkä tunteet välittyvät yleisölle. Työtapa vaatii vahvaa itsekuria, mutta tarjoaa samalla ainutlaatuisen vapauden omien visioiden toteuttamiselle. Ohjaajan ja näyttelijän vuorovaikutussuhde muuttuu kollektiivisemmaksi työskentelytavaksi. Näyttelijä itsenäistyy ja halu esittää muodostuu prosessin tärkeimmäksi tekijäksi.