Tuottajan haasteet 2010-luvulla : Case: Keskisuomalaisen Nuoret-sivun tuottaminen ja kehittäminen
Rikama, Essi (2013)
Rikama, Essi
Tampereen ammattikorkeakoulu
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013061013765

Tiivistelmä
Tutkimuksellisen kehittämistyöni tavoitteena oli löytää uusia keinoja Sanomalehti Keski-suomalaisen Nuoret-sivun toiminnan ja sisällön kehittämiseen tuottajan kautta. Kehittämistyössäni käytin tapaustutkimusta ja tiedonhankinnassa sekä laadullisia että määrällisiä menetelmiä.
Aloitin kehittämistyöni perehtymällä sanomalehtialan nykyiseen toimintaympäristöön ja sen muutoksiin yleisellä tasolla. Eri palveluiden siirtyminen sähköiseen muotoon ja sosiaalinen media luovat alalle haasteita, koska maksutonta tietoa on saatavilla nopeasti ja paljon.
Työelämään siirtyvän nuoren sukupolven edustajat tuovat haasteita työnantajille. Nyky-ajan nuoret ovat syntyneet aikana, jolloin internet on ollut arkipäivää lapsesta saakka. Nuorten tapa toimia esimerkiksi työelämässä on erilainen kuin mihin heidän vanhempan-sa ovat tottuneet. Nuorella sukupolvella on työelämään paljon annettavaa, jos heitä osataan johtaa oikein.
Nuoret-sivun kehittämisen aloitin prosessianalyysillä, josta havainnoin prosessia hidasta-vat kohdat. Ongelmat ratkaisin erilaisten menetelmien kautta. Kehittämisideat pohjau-tuivat muun muassa nuorille tekemääni kyselyyn, jossa oli sekä monivalintakysymyksiä että avoimia kysymyksiä. Laadullisiin menetelmiin lukeutuvat myös nuoriso-ohjaajien haastattelut, jotka olivat osa kehittämistyötäni aineistoa.
Kehittämistyössäni tuli esille, että tuottajan on tärkeää oppia käyttämään uusia viestintä-välineitä sekä johtamisessa että muussa viestinnässä. Nuoret-sivun tuottajan täytyy hallita ne viestintäkanavat ja tavat, jossa ja joilla nuoret viestivät nyt. Sitä kautta tuottaja voi suunnata myös mediasisältöä sinne, missä nuoret lukijat ovat.
Nuoria täytyy oppia kuuntelemaan ja johtamaan heidän toimintaympäristöönsä sopivin tavoin, muun muassa sosiaalista mediaa hyödyntäen. Tämä haaste on edessä kaikilla tuottajilla viimeistään siinä vaiheessa, kun tämänhetkinen nuoriso siirtyy kokonaan työ-elämän piiriin. Tulevaisuudessa tuottajalta, etenkin lehtialalla, tullaan vaatimaan yhä use-ampien viestintävälineiden käytön osaamista. Myös ajasta ja paikasta riippumattomat työskentelytavat tulevat luultavasti yleistymään.