Kun potilasta ei kuljeteta : Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen ensihoidon X-koodit syyskuussa 2008
Vilhunen, Sonja (2009)
Vilhunen, Sonja
Lahden ammattikorkeakoulu
2009
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200912198369

Tiivistelmä
Opinnäytetyö käsittelee Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen ensihoidon kuljettamatta jätettyjen sairaankuljetustehtävien sisältöä syyskuulta 2008. Tutkimuksen tarkoituksena oli saada ensihoidon koulutuksen avuksi tutkittua tietoa kuljettamatta jätettyjen potilaiden tutkimuksista ensihoitokertomuksen avulla.
Opinnäytetyö toteutettiin kvantitatiivisella eli määrällisellä tutkimusotteella kokoomalla tutkittavat asiat havaintomatriisiin ja sieltä siirtämällä kuvioiksi. Aineisto kerättiin syyskuun 2008 aikana kirjattujen ensihoitokertomusten avulla. Materiaali koostuu Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen ensihoidon Lahden ja Heinolan toimipisteiden kuljettamatta jätettyjen potilaiden ensihoitokertomuksista. Materiaalin laajuus oli 363 ensihoitokertomusta, joista Lahden osuus oli n=282 ja Heinolan osuus n=81.
Tutkimustuloksista nähdään kuljettamatta jättämispäätösten lisääntyvän perusterveydenhuollon päivystyspisteen sulkeuduttua. Ensihoitajan kuljettamatta jättämispäätöksen tulisi ohjeiden mukaan perustua potilaan taustatietoihin ja mitattuihin perusparametreihin. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että perusparametrien osalta näin tapahtuu vain alle puolessa tehtävistä.
Tutkimustulosten perusteella on ensihoidon koulutuksellinen tarve todettavissa potilaan hyvän tutkimisen osalta. Jatkotutkimusehdotuksia olen kerännyt opinnäytetyön loppuun. Nämä ehdotukset nousivat materiaalin analysoinnin yhteydessä esiin.
Lähdemateriaalina opinnäytetyössä on käytetty vain suomalaiseen ensihoitoon ja ensihoitojärjestelmään liittyvää materiaalia, sillä ensihoidon toteuttaminen ulkomailla on hyvin erityylistä, kuin Suomessa.