Poliisin virka-apu ja toimintavelvollisuus mielenterveyslain nojalla Lounais-Suomen poliisissa
Perälä, Satu (2022)
Perälä, Satu
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022060214579

Tiivistelmä
Tutkimusaiheena oli mielenterveyslain 30 ja 31 pykäliin perustuva poliisin virka-apu ja toimintavelvollisuus. Tutkimus on tehty ensisijaisesti Lounais-Suomen poliisin tilannekeskukseen, jossa käsitellään poliisilaitoksen alueelta tulevat virka-apupyynnöt.
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, milloin poliisilla on velvollisuus antaa virka-apua mielenterveyslain 31 §:n nojalla, ja milloin tehtävässä on kyse virka-aputehtävän sijaan poliisitehtävästä, tai mielenterveyslain 30 §:n mukaisesta poliisin toimintavelvollisuudesta. Tavoitteena oli lisäksi selvittää virka-apuprosessia, eli miten asia etenee virka-apupyynnön saavuttua poliisin tilannekeskukseen, sekä miten Poliisihallituksen ohjaava kirje on vaikuttanut poliisin antamiin virka-apuihin.
Kyseessä oli empiirinen oikeustutkimus, jossa käytettiin laadullista tutkimusmenetelmää. Analyysimenetelmänä oli induktiivinen analyysi, jossa aineisto valittiin tarkoituksenmukaisesti ja sitä tarkasteltiin yksityiskohtaisesti ja monitahoisesti. Aineistona käytettiin mm. lainsäädäntöä, lain valmisteluaineistoa, oikeuskirjallisuutta, oikeusasiamiehen ratkaisuja, erilaisia julkaisuja, sekä Poliisihallituksen ohjeita, kirjeitä ja koulutusmateriaalia. Kirjallisen materiaalin myötä tulleita johtopäätöksiä selvennettiin kahden sähköpostitse tehdyn strukturoidun haastattelun, sekä osallistuvan havainnoinnin avulla.
Tutkimuksessa todettiin, että virka-avussa on kyse kahdesta hallintotoimesta, jossa virka-apua antavan viranomaisen toimivaltuuksia lainataan pyytävän viranomaisen hallintotoimen toteuttamiseksi. Virka-apua voi pyytää ainoastaan toimiin, joihin pyytäjällä itsellään on toimivaltaa. Päällystöön kuuluva poliisimies tekee virka-apupyyntöön hallintopäätöksen, joka annetaan pyytäjälle tiedoksi. Vain virassa oleva lääkäri voi pyytää virka-apua henkilön kuljetuksen avustamiseksi terveydenhuollon yksikköön. Henkilö on mahdollista toimittaa terveydenhuollon yksikköön tahdonvastaisesti, jos hänestä on laadittu tarkkailulähete. Poliisilla on velvollisuus ilmoittaa todennäköisesti hoidon tarpeessa olevasta henkilöstä terveyskeskukseen ja kiireellisessä tilanteessa poliisin tulee toimittaa henkilö terveyskeskukseen itse. Virka-aputehtävä muuttuu poliisitehtäväksi, jos henkilö käyttäytyy esimerkiksi väkivaltaisesti ensihoitoa tai poliisia kohtaan. Ohjaava kirje on vähentänyt virka-apujen määrää, jolloin poliisin resurssia säästyy muihin tehtäviin.