Laki taloudellisesti tuetusta ammatillisen osaamisen kehittämisestä
Jortikka, Jutta (2014)
Lataukset:
Jortikka, Jutta
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2014
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201405259834

Tiivistelmä
Työn tavoitteena oli käsitellä taloudellisesti tuetusta ammatillisen osaamisen kehittämisestä säädettyä lakia ja sen vaikutuksia yksilöön, organisaatioihin ja yhteiskuntaan. Tavoitteena oli selvittää lainsäätäjien perusteet lain voimaan tulolle ja tarpeellisuudelle. Laki astui voimaan 1.1.2014. Työssä selvitettiin taloudellisesti tuetun ammatillisen osaamisen kehittämisestä säädetyn lain ja siihen liittyvien voimassa olevien sääntelyiden sisältöä ja tulkintaa. Työssä myös avattiin, millä edellytyksin työnantaja on oikeutettu taloudelliseen tukeen henkilöstön kehittämisestä aiheutuvista kustannuksista.
Tutkimusmenetelmänä työssä käytettiin lainoppia ja sen historiallista tulkintaa, jossa pyritään selvittämään syyt ja perusteet sääntelyn kirjaamiseen. Lainopin näkökulmasta keskeistä on kuvata voimassa olevan oikeuden sisältöä. Työn tärkein lähdeaineisto on voimassa oleva oikeus. Lisäksi lähdeaineistona käytettiin työhyvinvoinnin teorioita pohdittaessa lain vaikutuksia.
Taloudellisesti tuetusta ammatillisen osaamisen kehittämisestä säädetyn lain ja siihen liittyvän koulutusvähennysoikeuden tai siihen rinnastettavan koulutuskorvauksen tavoitteena on kannustaa työnantajia kehittämään henkilöstön osaamista suunnitelmallisesti, järjestelmällisestä ja tarkoituksenmukaisesti. Lain tavoitteena on työn tuottavuuden ja kilpailukyvyn parantaminen, muutoksiin varautuminen, työllisyyden turvaaminen, työurien pidentäminen ja kokonaisvaltaisesti työelämän kehittäminen ja työssä viihtymisen edistäminen.
Taloudellisesti tuetusta ammatillisen osaamisen kehittämisestä säädetty laki vaikuttaa yksilötasolla työntekijän työhyvinvointiin, työkykyyn ja motivaatioon. Organisaatiotasolla yritysten kannattavuus, joustavuus ja henkilöstön sitoutuminen paranevat osaavien työntekijöiden myötä. Suomen kilpailukyvyn, elintason kasvun ja työurien pidentämisen kannalta osaaminen ja uudet innovaatiot ovat keskeisiä.