Isien kokemuksia isyydestään rikosprosessin ajalta
Timonen-Nissi, Pirjo (2014)
Timonen-Nissi, Pirjo
Lapin ammattikorkeakoulu
2014
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2014112616883
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2014112616883
Tiivistelmä
Koulutusohjelma: Sosiaalialan koulutusohjelma
Opinnäytetyön tekijä: Pirjo Timonen-Nissi
Opinnäytetyön nimi: Isien kokemuksia isyydestään rikosprosessin ajalta
Sivuja (joista liitesivuja): 43 (3)
Päiväys: 21.11.2014
Opinnäytetyön ohjaaja: Helavirta Susanna & Päivi Muranen
Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää millaisia kokemuksia isillä on isyydestään rikosprosessinsa aikana.
Opinnäytetyön taustaosuudessa käydään läpi Rikosseuraamuslaitoksen organisaatiota, Rikosseuraamuslaitoksen lapsi- ja perhetyön linjauksia, sosiaalityötä ja rikosseuraamusalaa, sekä Rikosseuraamuslaitoksen ohjelmatyötä. Teoria osuudessa käydään läpi isyyttä, sen historiaa ja erilaisia isyyden muotoja, sekä isyyden toteutumista vankilassa.
Tätä opinnäytetyötä varten olen haastatellut viittä Rikosseuraamuslaitoksen mies asiakasta, jotka ovat isiä ja ovat olleet vankilassa. Haastattelut on toteutettu teemahaastatteluna ja ne nauhoitettiin.
Kahden haastateltavan elämä rikosten aikaan oli ollut tavallista elämää johon kuului perhe ja työ. Kolmen haastateltavan elämässä rikosten aikaan oli ollut mukana väkivaltaa sekä päihteitä, lapsia tavattiin aina kun se oli mahdollista. Vankilassaoloaikanaan isät olisivat halunneet nähdä lapsiaan enemmän, mutta he myös tiedostivat sen, että vankiloiden resurssit eivät yksinkertaisesti aina riitä tapaamisten lisäämiseen. Yhteydenpito kirjeitse, puhelimitse sekä rajallisilla tapaamisilla koettiin haasteelliseksi, mutta moni sanoi, että siihenkin sopeutuu, kun muitakaan vaihtoehtoja ei ollut. Mahdollisuudet vaikuttaa lastensa asioihin vankilasta käsin, sekä huoli lastensa pärjäämisestä heijastuivat myös joidenkin haastateltavien vastauksissa. Valtaosa haastateltavista ei ollut saanut mistään tukea isyyteensä rikosprosessinsa aikana, he kertoivat myös, että eivät olleet tukea kaivanneetkaan. Yksi vastaaja olisi kaivannut tukea isyyteensä lapsensa äidiltä sekä sosiaalityöntekijöiltä ja yhteiskunnalta, esimerkiksi erilaisten isä-ryhmien muodossa. Haastateltavista valtaosa olisi kaivannut lisää perhetapaamisia vankilassa ollessaan, varsinkin lasten ollessa pieniä. Poistumislupia olisi myös toivottu olleen enemmän vankeuden loppuvaiheessa.
Opinnäytetyön tekijä: Pirjo Timonen-Nissi
Opinnäytetyön nimi: Isien kokemuksia isyydestään rikosprosessin ajalta
Sivuja (joista liitesivuja): 43 (3)
Päiväys: 21.11.2014
Opinnäytetyön ohjaaja: Helavirta Susanna & Päivi Muranen
Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää millaisia kokemuksia isillä on isyydestään rikosprosessinsa aikana.
Opinnäytetyön taustaosuudessa käydään läpi Rikosseuraamuslaitoksen organisaatiota, Rikosseuraamuslaitoksen lapsi- ja perhetyön linjauksia, sosiaalityötä ja rikosseuraamusalaa, sekä Rikosseuraamuslaitoksen ohjelmatyötä. Teoria osuudessa käydään läpi isyyttä, sen historiaa ja erilaisia isyyden muotoja, sekä isyyden toteutumista vankilassa.
Tätä opinnäytetyötä varten olen haastatellut viittä Rikosseuraamuslaitoksen mies asiakasta, jotka ovat isiä ja ovat olleet vankilassa. Haastattelut on toteutettu teemahaastatteluna ja ne nauhoitettiin.
Kahden haastateltavan elämä rikosten aikaan oli ollut tavallista elämää johon kuului perhe ja työ. Kolmen haastateltavan elämässä rikosten aikaan oli ollut mukana väkivaltaa sekä päihteitä, lapsia tavattiin aina kun se oli mahdollista. Vankilassaoloaikanaan isät olisivat halunneet nähdä lapsiaan enemmän, mutta he myös tiedostivat sen, että vankiloiden resurssit eivät yksinkertaisesti aina riitä tapaamisten lisäämiseen. Yhteydenpito kirjeitse, puhelimitse sekä rajallisilla tapaamisilla koettiin haasteelliseksi, mutta moni sanoi, että siihenkin sopeutuu, kun muitakaan vaihtoehtoja ei ollut. Mahdollisuudet vaikuttaa lastensa asioihin vankilasta käsin, sekä huoli lastensa pärjäämisestä heijastuivat myös joidenkin haastateltavien vastauksissa. Valtaosa haastateltavista ei ollut saanut mistään tukea isyyteensä rikosprosessinsa aikana, he kertoivat myös, että eivät olleet tukea kaivanneetkaan. Yksi vastaaja olisi kaivannut tukea isyyteensä lapsensa äidiltä sekä sosiaalityöntekijöiltä ja yhteiskunnalta, esimerkiksi erilaisten isä-ryhmien muodossa. Haastateltavista valtaosa olisi kaivannut lisää perhetapaamisia vankilassa ollessaan, varsinkin lasten ollessa pieniä. Poistumislupia olisi myös toivottu olleen enemmän vankeuden loppuvaiheessa.