Nuorten kokemuksia COPM -itsearviointimenetelmän käytöstä Juniorinuotassa
Partala, Salla (2014)
Partala, Salla
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
2014
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2014121619985

Tiivistelmä
Sosiaali -ja terveysministeriön vuoden 2014 tulevaisuuskatsauksessa nostetaan tärkeäksi osaksi hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen. Sen mukaan palveluja on kehitettävä ja arvioitava, jotta ne olisivat asiakaskeskeisempiä ja ihmisen voimavaroja vahvistavia sekä työote jo varhaista tukea antavaa.
Opinnäytetyö on työelämälähtöinen. Yhteistyökumppanina toimi Juniorinuotta -projekti, joka on Jyväskylän Hoivapalveluyhdistys ry:n alainen ennalta ehkäisevä palvelu nuorille, joka toimii matalan kynnyksen periaatteilla.
Tavoitteena oli selvittää viiden Juniorinuotta -projektiin ohjautuvan nuoren kokemuksia COPM -itsearviointimenetelmästä. Tutkimus ei sisällä COPM:n uudelleen arviointi osuutta. COPM on puolistrukturoitu haastattelumenetelmä, joka pohjautuu Kanadalaisen toiminnallisuuden ja sitouttamisen malliin (CMOP-E). Tavoitteena oli selvittää millaisia kokemuksia ja välitöntä hyötyä nuoret kokivat saaneensa COPM:sta.
Opinnäytetyö on laadullinen tutkimus. Aineisto kerättiin kyselylomakkeen avulla. Kyselystä saadut vastaukset analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Tulosten perusteella tutkimukseen osallistuneiden nuorten kokemukset COPM:n käytöstä olivat enimmäkseen positiivisia ja nuoret kokivat itsearvioinnin tekemisen pääosin hyödylliseksi. Tämän opinnäytetyön tulokset vahvistavat myös sitä, että COPM on asiakaslähtöinen menetelmä. Tulokset antavat myös suuntaa sille, että COPM:n käyttö matalan kynnyksen paikoissa olisi hyödyllistä tai ainakin sitä olisi hyvä tutkia lisää.