Vastuullisuus käytännössä : eettisten ohjeiden toteutus yritykselle X.
Mankinen, Ulla (2025)
Mankinen, Ulla
2025
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025112830665

Tiivistelmä
Kestävä kehitys ja vastuullisuus ovat nousseet yritystoiminnan keskeisiksi periaatteiksi globalisaation, digitalisaation ja sidosryhmien kasvavien odotusten myötä. Yritysten menestystä ei enää mitata pelkästään taloudellisilla mittareilla, vaan myös sosiaalisen ja ympäristövastuun toteutumisella. Sidosryhmien, kuten asiakkaiden, sijoittajien ja työntekijöiden, odotukset läpinäkyvyydestä ja eettisyydestä ovat kasvaneet, mikä on lisännyt tarvetta selkeille eettisille periaatteille ja vastuullisuuden johtamiselle. Eettisten ohjeiden merkitys on kasvanut erityisesti kansainvälisissä ja kasvavissa yrityksissä, joissa toimintaympäristön monimutkaisuus ja kulttuuriset erot korostavat yhteisten pelisääntöjen tarvetta.
Tutkimuksen tavoitteena oli laatia toimeksiantajaorganisaatiolle kattavat eettiset ohjeet, joiden tavoitteena oli yhtenäistää toimintatapoja ja tukea strategiaa sekä kasvua. Tutkimuksessa selvitettiin, millainen sisältö ja rakenne ovat tarkoituksenmukaisia eettisille ohjeille ja millä keinoilla ohjeet voidaan jalkauttaa organisaatioon niin, että ne ohjaavat aidosti toimintaa ja päätöksentekoa.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jossa aineisto kerättiin teemahaastatteluilla organisaation johtohenkilöiltä ja viestinnän asiantuntijalta. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä, jonka avulla tunnistettiin keskeiset teemat ja rakenteet eettisten ohjeiden kehittämiseksi.
Tuloksissa korostuivat johdon esimerkin, arvojen ja käytännön yhteyden sekä ohjeiden konkreettisuuden merkitys. Eettisten ohjeiden sisältö rakennettiin vastaamaan sekä kansainvälisiä standardeja että organisaation omia arvoja. Ohjeiden jalkauttamisessa onnistuttiin hyödyntämällä osallistavaa viestintää, koulutuksia ja jatkuvaa keskustelua. Eettiset ohjeet otettiin käyttöön koko organisaatiossa.
Johtopäätöksenä todettiin, että eettisten ohjeiden vaikuttavuus perustuu niiden selkeyteen, arvolähtöisyyteen ja käytännönläheisyyteen sekä johdon sitoutumiseen ja aktiiviseen viestintään. Jatkuva arviointi ja kehittäminen nähtiin tärkeänä, jotta ohjeet pysyvät ajantasaisina organisaation muuttuessa. Jatkokehitystä on jo aloitettu organisaatiossa ja ohjeita laajennetaan koskettamaan myös valmistajia.