Kannattavuus kasvuun kustannusten seurannan kehittämisellä : Metsäkoneyritys
Hölsömäki, Riitta (2015)
Hölsömäki, Riitta
Seinäjoen ammattikorkeakoulu
2015
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201505148089

Tiivistelmä
Metsäkoneyrittämisen historia on Suomessa lyhyt, mutta muutokset alalla ovat olleet nopeita. Tänä päivänä metsissä toimitaan pitkälle kehitetyillä koneilla ja merkittävimpiä asiakkaita ovat suuret metsäyhtiöt ja metsähallitus. Alan heikko kannattavuus sekä asiakkaiden muuttuvat tarpeet ovat johtaneet siihen, että koneyrittäjän on onnistuakseen kehityttävä myös liiketoimintaosaajana.
Tämän opinnäytetyön aihe sai alkunsa erään metsäkoneyrityksen tarpeesta saada toiminnastaan kannattavampaa. Yrityksessä haluttiin kehittää kustannusten hallintaa sekä seurantaa. Jotta kustannusten hallintaa voidaan tehdä, täytyy kustannuksia myös seurata jollain tasolla. Tutkimuksen tavoitteena olikin selvittää kustannuksien seurannan ja hallinnan nykytila ja kehittää sekä käytössä jo olevia että uusia toimintatapoja. Tavoitteena oli myös laatia kehittämistyön tekemiseen ohjeistus. Lisäksi yrityksessä haluttiin säilyttää työn korkeatasoinen laatu ja hyvä työilmapiiri.
Tutkimus tehtiin perehtyen laajasti ja perusteellisesti eri lähteisiin. Tutkimuksen avulla haluttiin löytää yritykselle sopiva, jatkossakin kehitettävä toimintatapa, jota toteutetaan myös käytännössä. Varsinainen kehittäminen tapahtui yrittäjien kanssa käytyjen keskustelujen, tiedon prosessoinnin sekä käytäntöön soveltamisen kautta. Toiminnallisen opinnäytetyön tuloksena saatiin yritykselle sopiva ohjeistus kustannusten seurannan kehittämiseen. Lisäksi tutkimus toi yritykseen tietoisuuden, missä kustannusten seurannassa nyt mennään ja miten yrityksen toimintaa voi kehittää edelleen.