Unikko-satukirjan kuvitus ja taitto
Heinonen, Anna (2015)
Heinonen, Anna
Satakunnan ammattikorkeakoulu
2015
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201505219492

Tiivistelmä
Opinnäytetyön projektiosuutena toteutettiin kuvitukset ja ulkoasu Unikko-satukirjalle. Valmiille tekstille luotiin visuaalinen ilme kuvitusten muodossa, ja valmistuneesta materiaalista taitettiin painovalmis PDF-tiedosto.
Opinnäytetyön teoreettisessa osassa käsitellään taustaa Unikon suunnittelun ja tekemisen taustalla. Unikon parissa työskennellessä kirjoittajan ja kuvittajan välillä olleella yhteistyöllä on tärkeä merkitys, ja syvennyn tarkemmin esimerkiksi kuvitusaiheiden valintaan ja tavoitteisiin kirjan ulkoasun kanssa.
Kuvituksen suunnitteluun liittyi paljon myös itsenäistä työskentelyä, jossa hyödynsin omaa harrastuneisuuttani piirtämisen suhteen. Suunnittelin kirjan hahmot ja piirustustyylin, ja toteutin kuvitukset huomioiden kirjoittajan toiveet ja tulevan kohdeyleisön. Lopuksi teksti ja valmistuneet kuvitukset taitettiin kirjaksi.
Opinnäytetyö tehtiin asiakastyönä Ulla Siltaselle, tarinan kirjoittajalle. Opinnäytetyön pohjana on ollut kirjoittamani seminaarityö lasten kuvakirjojen kuvittamisesta. Opinnäytetyön projektiosuus alkoi marraskuussa ja lopullinen versio Unikosta valmistui huhtikuussa.