Asianomistajan suojelu- ja tukitoimet rikosprosessissa : poliisin rooli rikoksen uhrin suojelutoimien toteuttajana
Kumpuniemi, Niina (2017)
Poliisiammattikorkeakoulu
2017
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201701311822
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201701311822
Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää asianomistajan suojelutoimia erityisesti esitutkinnan aikana. Maaliskuun 2016 alusta astuivat voimaan niin kutsutun rikosuhridirektiivin kansallisen täytäntöönpanon aiheuttamat muutokset esitutkintalaissa. Yksi muutoksista oli esitutkintaviranomaiselle säädetty velvollisuus kartoittaa asianomistajan tarve erityisiin suojelutoimiin rikosprosessin aikana. Se aiheutti konkreettisia laajennuksia poliisin toimintavelvollisuuksiin. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää, mitä suojelutoimilla tosiasiallisesti tarkoitetaan ja mikä on poliisin rooli niiden toteuttajana, sekä ovatko suojelutoimet nykyisellään riittäviä.
Työ on lainopillinen opinnäytetyö, jossa pohditaan, mitä lainsäätäjä on tietyillä säädöksillä tarkoittanut ja miten ne ovat toteutuneet käytännössä. Työhön on saatu myös hieman esitutkinnan ulkopuolista näkökulmaa tekemällä sähköpostihaastatteluja syyttäjille sen selvittämiseksi, onko uhridirektiivin aiheuttamien muutosten vaikutus näkynyt heidän työssään. Myös rikosprosessin ulkopuolisten tukipalveluiden merkitystä on käyty läpi.
Asianomistajan suojelu vaikuttaisi ainakin lainsäädännön puolesta olevan varsin hyvällä mallilla Suomessa. Rikosprosessiin kuuluvia suojelutoimia ei kuitenkaan yksistään voida pitää riittävinä, vaan prosessin ulkopuolisten tukitoimien merkitys on suuri uhrin tosiasiallisen suojelemisen kannalta. Harvaanasutuilla alueilla asuvat ovat suuremmissa kaupungeissa asuviin nähden vielä jonkin verran epätasa-arvoisemmassa asemassa ainakin rikosprosessin ulkopuolisten tukitoimien saatavuuden osalta. Kunhan hyvät toimintamallit saadaan juurtumaan osaksi työskentelyrutiineja yhtenäisesti koko maan alueella, niin Suomessa on hyvin pitkälti päästy uhridirektiivin asettamiin tavoitteisiin.
Työ on lainopillinen opinnäytetyö, jossa pohditaan, mitä lainsäätäjä on tietyillä säädöksillä tarkoittanut ja miten ne ovat toteutuneet käytännössä. Työhön on saatu myös hieman esitutkinnan ulkopuolista näkökulmaa tekemällä sähköpostihaastatteluja syyttäjille sen selvittämiseksi, onko uhridirektiivin aiheuttamien muutosten vaikutus näkynyt heidän työssään. Myös rikosprosessin ulkopuolisten tukipalveluiden merkitystä on käyty läpi.
Asianomistajan suojelu vaikuttaisi ainakin lainsäädännön puolesta olevan varsin hyvällä mallilla Suomessa. Rikosprosessiin kuuluvia suojelutoimia ei kuitenkaan yksistään voida pitää riittävinä, vaan prosessin ulkopuolisten tukitoimien merkitys on suuri uhrin tosiasiallisen suojelemisen kannalta. Harvaanasutuilla alueilla asuvat ovat suuremmissa kaupungeissa asuviin nähden vielä jonkin verran epätasa-arvoisemmassa asemassa ainakin rikosprosessin ulkopuolisten tukitoimien saatavuuden osalta. Kunhan hyvät toimintamallit saadaan juurtumaan osaksi työskentelyrutiineja yhtenäisesti koko maan alueella, niin Suomessa on hyvin pitkälti päästy uhridirektiivin asettamiin tavoitteisiin.