Hyvinvointia perheille yhdessä tekemisesta : Mäntylän päiväkodin perheliikuntamallin arviointi
Lievonen, Laura (2017)
Lievonen, Laura
Humanistinen ammattikorkeakoulu
2017
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201703213554

Tiivistelmä
Opinnäytetyöni tilaaja on Oulun kaupungin Lapanen-hanke, jonka puitteissa kehitettiin vuonna 2016 uudenlainen perheliikunnan toimintamalli päiväkoteihin. Toimintamallia testattiin syksyllä 2016 Mänty- län päiväkodissa. Toimintamallin tavoitteena oli lisätä perheiden tietoa ravitsemuksesta ja liikunnasta, sekä kannustaa vanhempia liikkumaan ja laittamaan ruokaa yhdessä lastensa kanssa. Tavoitteena on, että malli otettaisiin käyttöön myös muissa Oulun päiväkodeissa, ja että siitä tulisi pysyvä osa päiväko- tien arkea.
Käytännössä toimintamalli toimi siten, että Mäntylän päiväkodissa järjestettiin syksyllä 2016 yhteensä neljä toimintapäivää, yksi joka kuukausi. Liikuntaneuvojaopiskelijat toimivat pääasiallisina ohjaajina toimintapäivissä. Jokaisesta päivästä perheet saivat mukaansa kotitehtäväohjeet, joihin sisältyi erilaisia liikuntatehtäviä ja ruokareseptejä. Kotitehtävät oli tarkoitus tehdä yhdessä lasten kanssa.
Opinnäytetyöni tavoitteena on arvioida toimintamallia ja tuottaa tilaajalle konkreettista tietoa mallin toi- mivuudesta, sekä tuoda esille mahdollisia kehittämiskohtia. Lisäksi ideoin ehdotuksia toimintamallin kehittämistä varten. Valitsin näkökulmakseni mallin arvioinnin osallistuneiden vanhempien näkökulmas- ta. Keräsin aineistoa tekemällä vanhemmille kyselytutkimuksen ja havainnoimalla toimintaa toiminta- päivien aikana. Kyselyyn vastattiin kaikissa osallistuneissa perheissä. Havaintoja tein kahden toiminta- päivän aikana. Kiinnitin huomiota muun muassa toimintapäivien ohjelmaan ja kulkuun sekä ohjaajien, vanhempien ja lasten toimintaan.
Opinnäytetyössäni tarkastelen liikuntaa ja ravitsemusta usealta eri näkökulmalta ja otan huomioon erilaisia niihin liittyviä ilmiöitä. Lisäksi pohdin yhteisöpedagogin ammatillista roolia varhaiskasvatuksen työkentällä. Opinnäytetyöni on esimerkki moniammatillisesta yhteistyöstä. Työn avulla pystytään kehit- tä-
mään yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja yhteisöpedagogin ammattialojen välillä ja näin hyödyntämään molempien ammattialojen osaamista.
Tutkimuksen tulosten mukaan perheliikuntamallille on tarvetta. Mallin toteutusta tulisi kuitenkin vielä kehittää, jotta se voitaisiin jalkauttaa varhaiskasvatuksen käyttöön yleisesti. Kehittämistä vaativat muun muassa toimintapäivien sisältö ja ohjelma. Toimintapäivien sisällön tulisi vastata perheliikuntamallin tavoitteisiin, eli lisätä perheiden yhdessä liikkumista ja tuoda perheille tietoa terveellisestä ravinnosta.