Ne vietävän sanomalehtimiehet : tiedotusvälineiden ja poliisin väliset suhteet Tulilahden murhatutkinnan aikana vuosina 1959-1961

Abstract

Vuoden 1959 heinäkuussa sairaanhoitajaoppilas Eine Nyyssönen ja toimistoapulainen Riitta Pakkanen murhattiin Heinäveden Tulilahden leirintäalueella. Hyvin pian katoamisilmoitus johti laajoihin etsintöihin, joita lehdistö noteerasi näkyvästi koko maassa. Naisten ruumiit löytyivät suohaudasta 21.8.1959, joka käynnisti Suomen mittakaavassa huomattavan laajat tutkintatoimet murhaajan löytämiseksi.

Lähes päivittäinen uutisointi sisälsi tutkimusten pitkittyessä kritiikkiä poliisia kohtaan, johon vastattiin jyrkillä sanakäänteillä poliisien ammattilehdissä. Yksittäiset poliisimiehet tiedottivat etsintöjen ja tutkinnan etenemisestä oman harkintansa mukaan. Kontrolloimaton tiedotuskulttuuri tutkinnan alkuvaiheessa palveli lehdistöä, mutta aiheutti todennäköisesti haittaa tutkinnan etenemiselle ja todisteiden talteenotolle.

Syyskuussa 1959 Heinävedellä vieraili joukko korkea-arvoisia poliisiviranomaisia. Käynnin jälkeen poliisin ja sanomalehdistön välinen yhteistyö muuttui merkittävästi, kun sekä tutkinta että tiedotus keskitettiin Keskusrikospoliisille. Tutkimusten etenemisestä annettu tieto oli Keskusrikospoliisin taholta kontrolloitua. Sanomalehdissä kritisoitiin muutosta joko suoraan tai niin sanotusti rivien välistä.

Poliisin ja tiedotusvälineiden suhteita helpottivat opinto- ja koulutuspäivillä järjestetyt tapaamiset. Lähes reaaliaikainen tutkintauutisointi loi lukijakunnalle mielikuvia tapahtumista, joka todennäköisesti vaikutti myös mahdollisten todistajien kertomuksiin. Yksittäisille poliisimiehille tiedon jakaminen mahdollisti hetkellisen paistattelun julkisuuden valokeilassa, mutta se ei ollut perusteltua tutkinnallisista lähtökohdista käsin.