Kuolinviestin toimittaminen
Auranen, Santeri; Huhta, Ville (2019)
Auranen, Santeri
Huhta, Ville
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201903193406

Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on käsitellä kuolinviestin toimittamista poliisitehtävänä. Teoriaosuudessa käsittelemme kuolinviestin toimittamista yleisesti kertomalla muun muassa aiheeseen liittyvästä ohjeistuksesta ja poliisin roolista.
Teoriaosuuteen kuuluu myös psykologinen näkökulma, jossa käsittelemme surua ja läheisen menettämistä. Avaamme teoriaosuudessa myös sitä, miten kuolinviestin toimittaminen on huomioitu poliisikoulutuksessa.
Opinnäytetyö on toteutettu kvalitatiivisena tutkimuksena. Työssä on käytetty teemahaastattelumenetelmää. Olemme keränneet aineistoa haastattelemalla neljää virassa olevaa poliisimiestä. Kaksi poliisia työskentelee Jyväskylän poliisiasemalla rikostutkintaryhmässä. Kaksi poliisia työskentelee Hämeenlinnan poliisiasemalla Valvonta- ja hälytyssektorilla. Halusimme työhömme näkökulmaa rikostutkinnasta sekä valvonta- ja hälytyssektorilta, joten valitsimme kaksi poliisia molemmilta sektoreilta. Kaikki haastateltavat esiintyvät anonyymisti.
Teemahaastatteluissa käsitellään sitä, miten yksittäinen poliisimies kokee kuolinviestin toimittamisen poliisitehtävänä sekä miten tehtävän hoitaminen eroaa tapauskohtaisesti.Lisäksi pyrimme saamaan kokonaiskuvan kuolinviestin toimittamisesta ja tuomaan poliisimiesten käytännön kokemuksia esiin.
Tutkimuksen avulla saimme neljältä poliisilta paljon lisää tietoa ja käytännön kokemuksia kuolinviestin toimittamisesta. Kuolinviestin toimittamista pidetään tutkimuksen mukaan yhtenä haastavimmista poliisin tehtävistä ja sen toimittaminen vaatii yksittäiseltä poliisimieheltä todella paljon.