Uusia taitoja, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta : Keinoja motivoida lapsia osallistumaan kotitöihin lastenkodissa
Carlsson, Madeleine (2020)
Carlsson, Madeleine
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202004165150

Tiivistelmä
Eräässä Pelastakaa Lapset ry:n sijaishuollon yksikössä asuu seitsemän 11-17-vuotiasta lasta, ja työskentelee 7 lastenkodin ohjaajaa sekä yksikön johtaja. Lastenkodin arjessa ohjaajilla menee päivittäin paljon aikaa kotityötehtävien suorittamiseen, kun taas lapset osallistuvat niiden tekemiseen toivottua vähemmän.
Opinnäytetyön tavoitteena on löytää keinot, joiden avulla lapset motivoituisivat osallistumaan kotitöiden tekemiseen, sekä lisätä lasten itsenäistymisen taitoja. Lisäksi opinnäytetyössä tutkitaan, lisääkö kotitöiden tekeminen lastenkodissa osallisuutta tai yhteisöllisyyden tunnetta. Lasten osallistumista kotitöihin kokeillaan kiertävän kotityölistan avulla.
Tutkimuksen aineisto on hankittu haastatteluiden, havainnoinnin sekä bencmarkingin avulla. Haastatteluja sekä havainnointia on käytetty lasten sekä henkilökunnan kanssa. Lastenkodin lastenkokouksia on hyödynnetty käyttäen niitä ryhmähaastattelutilanteina. Benchmarkingia on käytetty tutkimalla kahden vastaavan sijaishuollon yksikön käytäntöjä. Koko tutkimuksen ja aineistonkeruun ajan lasten ääni on ollut vahvasti kuuluvilla.
Tulosten perusteella eniten kotitöiden tekemiseen motivoi niistä palkitseminen. Motivoiviksi tekijöiksi koettiin myös uusien taitojen oppiminen sekä yhdessä muiden lasten ja aikuisten kanssa tekeminen. Lisäksi aikuisen roolilla sekä opituilla rutiineilla todettiin tulosten valossa olevan merkitystä kotitöiden tekemiseen. Kotityölistaa kokeiltaessa joidenkin kotitöiden tekeminen lasten osalta alkoi sujua paremmin.
Tästä kehittämistyöstä lastenkodille jää käyttöönsä kiertävä kotityölista sekä lista kehittämisehdotuksia. Tätä opinnäytetyötä pystytään sellaisenaan tai sovelletusti hyödyntämään kaikissa sijaishuollon laitoksissa.