VALOT, KAMERA, KÄY ! : videokuulustelumenetelmän soveltuvuus suomalaisessa poliisityössä.
Karhunen, Teemu (2020)
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020111022513
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020111022513
Tiivistelmä
Lähtökohtaisesti poliisin esitutkintakuulusteluissa kuultava on henkilökohtaisesti läsnä. Näin toteutettuna kuulustelu voidaan lain mukaan tehdä aina videoituna poliisin niin päättäessä. Mahdollista ei ole pelkän ääninauhoitteen tekeminen, vaan tallenteen on aina sisällettävä sekä ääntä, että kuvaa.
Kuulustelumenetelmänä videointi on ollut mahdollista jo vuodesta 1989 alkaen, mutta lukuisista yrityksistä ja suosituksista huolimatta videokuulustelujen määrä ei ole lisääntynyt toivotulla tavalla. Yleisimmin menetelmää käytetään Suomessa hyväksi lasten ja nuorten sekä erityisen haavoittuvassa asemassa olevien asianomistajien ja todistajien kuulusteluissa, joissa lähtökohtaisesti videokuulustelutallenne tulee käytettäväksi todisteena tulevassa tuomioistuinkäsittelyssä henkilökohtaisen kuulemisen sijasta. Poiketen useiden muiden maiden käytänteistä ei videointia käytetä laaja-alaisemmin esimerkiksi rikoksesta epäiltyjen kuulusteluissa.
Tutkimuksessa on selvitetty, miten videokuulustelumenetelmä soveltuu poliisin työkalupakkiin. Teoreettinen tarkastelu on ulotettu lainsäädännöllisistä reunaehdoista, rikosprosessin asettamien tavoitteiden kautta aina kuulustelun inhimillisten muuttujien tarkasteluun. Tutkimuksen empiirinen aineisto puolestaan on kerätty kyselytutkimuksella Keskusrikospoliisin operatiivista rikostutkintaa suorittavilta tutkijoilta ja tutkinnanjohtajilta.
Teoriaosuudesta esille nousevaa soveltuvuutta on arvioitu tutkimuksen johtopäätöksissä suhteessa kyselytutkimuksella kerättyyn aineistoon, jonka vertailun lopputuloksena on kyetty löytämään selkeitä ongelmakohtia ja syitä sille, miksi videokuulustelumenetelmän käyttö ei ole saavuttanut toivottua laajuutta. Tutkimustulokset antavat hyvät lähtökohdat videokuulustelumenetelmän käyttöön liittyville jatkotutkimuksille sekä toiminnan suunnittelulle kokonaisuudessaan siten, että videokuulusteluja voidaan tulevaisuudessa hyödyntää rikosprosessissa täysimääräisesti niiden tarjoamalla potentiaalilla.
Kuulustelumenetelmänä videointi on ollut mahdollista jo vuodesta 1989 alkaen, mutta lukuisista yrityksistä ja suosituksista huolimatta videokuulustelujen määrä ei ole lisääntynyt toivotulla tavalla. Yleisimmin menetelmää käytetään Suomessa hyväksi lasten ja nuorten sekä erityisen haavoittuvassa asemassa olevien asianomistajien ja todistajien kuulusteluissa, joissa lähtökohtaisesti videokuulustelutallenne tulee käytettäväksi todisteena tulevassa tuomioistuinkäsittelyssä henkilökohtaisen kuulemisen sijasta. Poiketen useiden muiden maiden käytänteistä ei videointia käytetä laaja-alaisemmin esimerkiksi rikoksesta epäiltyjen kuulusteluissa.
Tutkimuksessa on selvitetty, miten videokuulustelumenetelmä soveltuu poliisin työkalupakkiin. Teoreettinen tarkastelu on ulotettu lainsäädännöllisistä reunaehdoista, rikosprosessin asettamien tavoitteiden kautta aina kuulustelun inhimillisten muuttujien tarkasteluun. Tutkimuksen empiirinen aineisto puolestaan on kerätty kyselytutkimuksella Keskusrikospoliisin operatiivista rikostutkintaa suorittavilta tutkijoilta ja tutkinnanjohtajilta.
Teoriaosuudesta esille nousevaa soveltuvuutta on arvioitu tutkimuksen johtopäätöksissä suhteessa kyselytutkimuksella kerättyyn aineistoon, jonka vertailun lopputuloksena on kyetty löytämään selkeitä ongelmakohtia ja syitä sille, miksi videokuulustelumenetelmän käyttö ei ole saavuttanut toivottua laajuutta. Tutkimustulokset antavat hyvät lähtökohdat videokuulustelumenetelmän käyttöön liittyville jatkotutkimuksille sekä toiminnan suunnittelulle kokonaisuudessaan siten, että videokuulusteluja voidaan tulevaisuudessa hyödyntää rikosprosessissa täysimääräisesti niiden tarjoamalla potentiaalilla.