Tekijäpankki kulttuurin kohtauspaikaksi Nilsiän kaupungissa
Niskanen, Satu (2012)
Niskanen, Satu
Humanistinen ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201205117613

Tiivistelmä
Opinnäytetyöni on tehty tilaustyönä Nilsiän kaupungin kulttuuritoimelle. He käynnistivät vuoden 2009 puolella idean kulttuurin tekijäpankista, johon oli tarkoituksena koota kaikki Nilsiässä kulttuurin alalla toimivat yritykset, yhdistykset ja yksityiset henkilöt yhden kokonaisuuden alle. Itse ollessani harjoittelussa Nilsiän kaupungin kulttuuritoimessa, olin mukana kokoamassa ensimmäistä versiota tekijäpankista ja opinnäytetyössäni kerronkin tuon prosessin eri vaiheista.
Tiedonkeruumenetelmäksi valitsin haastattelun. Sitä kautta pääsin mahdollisimman lähelle tekijäpankkiin osallistuneita kulttuuritoimijoita ja pystyin hahmottamaan eri alojen toimijoiden toiveita tekijäpankin suhteen. Koska idea tekijäpankista oli niin uusi, mitään tarkkoja faktoja emme pystyneet antamaan puolin tai toisin.
Keräsin kuitenkin ylös haastattelun materiaalin ja esittelen niitä tuloksia myös opinnäytetyössäni. Haastattelujen lisäksi minulla oli materiaalina vuonna 2008 tehty tutkimus, jolla oli kerätty tietoa sekä kuntalaisten, yritysten että vapaa-ajan asukkaiden toiveista kulttuuritapahtumien suhteen. Tuon tutkimuksen tulokset ovat myös luettavissa opinnäytetyöstäni. Näiden materiaalien pohjalta olen koonnut ideoita siihen, kuinka tekijäpankkia kannattaisi hyödyntää ja mitä toimenpiteitä sen ylläpitäminen vaatii. Tavoitteenani onkin saada tästä työstä ikäänkuin apuväline paikallisen kulttuurin kysynnän ja tarjonnan paremmalle kohtaamiselle.
Monilla pienemmillä paikkakunnilla saattaa olla vaikeuksia kulttuuritapahtumien järjestämisen sekä markkinoinnin kanssa. Toivon että muutkin paikkakunnat kuin Nilsiä, saisivat opinnäytetyöstäni ideoita vastaavanlaisien tekijäpankkien tekemiseen, tai edes markkinointiviestinnän saralle.