Sisäkorvaistutteen saaneiden yläkouluikäisten ajatuksia koulussa tapahtuvasta kommunikaatiosta

Abstract

Opinnäytetyöni oli osa Humanistisen ammattikorkeakoulun Kela-rahoitteista tutkimushanketta ”Sisäkorvaistutteen saaneiden lasten kuntoutuksen ja tulkkauspalveluiden tarkoituksenmukaisuus ja tulevaisuuden tarve”. Opinnäytetyöni tavoitteena oli selvittää, millaisia kommunikaatiotapoja sisäkorvaistutteen saaneilla yläkouluikäisillä on käytössä kouluympäristössä. Tavoitteena oli myös selvittää, kokivatko sisäkorvaistutteen saaneet nuoret koulussa tapahtuvan kommunikaation esteettömänä ja toteutuiko koulussa tapahtuva kommunikaatio sosiaalisen esteettömyyden näkökulmasta esteettömästi.

Tutkimus oli laadullinen. Tutkimuksessa haastateltiin kolmea yläkouluikäistä nuorta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Tutkimustuloksista kävi ilmi, että tutkimushenkilöillä on käytössään monia kommunikaatiotapoja samanaikaisesti. He vaihtelevat niiden välillä tilanteesta riippuen. Tuloksista käy ilmi, että kommunikaatio toteutui tutkimushenkilöiden mielestä lähes esteettömästi, mutta sosiaalisen esteettömyyden näkökulmasta esteettömyyden toteutumisessa on puutteita.

Haastattelujen perusteella voidaan todeta tutkimushenkilöiden käyttämien kommunikaatiotapojen olevan yksilöllisiä. Koulussa kommunikaatiotavat ovat riippuvaisia henkilökunnan osaamista kommunikaatiotavoista. Esteettömyys toteutui kommunikaation näkökulmasta. Tutkimushenkilöt olivat tyytyväisiä kommunikaation toteutumiseen ja eivät kokeneet kommunikaation olevan hankalaa. Sosiaalisen esteettömyyden näkökulmasta voi päätellä, että koulunhenkilökunnat eivät välttämättä olleet täysin tietoisia kaikista tavoista, miten sosiaalisen esteettömyyden toteutumista olisi voinut tukea.

Tutkimus on suunnattu viittomakielen tulkeille ja tulkkiopiskelijoille tuomaan lisätietoa ja esimerkkejä sisäkorvaistutteen saaneiden nuorten kommunikaatiotavoista, sekä kommunikaation toteutumisesta.

This study was a part of Humak univercity of applied sciences’s study, which was finanzed by Kela. The aim of the study was to find out what kind of types of communication youngsters with cochlear implant use at secondary school. The aim was also to find out do the youngsers see the communication that happens in school as unrestrained and how is communication seen from the view of social accessibility.

The method that was used in this study was interview. The study was qualitative. The results show that the youngsters with cochlear implant use many types of communication. The type of communication was used depending on situation. Results tells that yougnsters who were interviewed think that communiation in the schools is unrestrained. But the authors view is that the communication is not always unrestrained. And from the view of social accessibility it is very difficult to get to the point, where communication happens fully like the definition of social accessibility requires.

Based on interviews it is possible to say that the types of communication are individual. In the school the youngsters used the type of communication that for example the teachers were able to use. Youngster were satisfied with how comminucation goes in the school. Fron the view of social accessibility it is important to notice that the teachers in the shcool didn’t know how what was the best way to support the communication so that it go as the definition of social accessibility requires.

This study is made for the students of degree programme in sign language interpretation and also for the interpreters, that they get some new information about how the youngsters with cochlear implant communicate and how this communication is going.