Etäohjauksen digihyppy: uusia mahdollisuuksia esitystaiteen hankkeessa
Luttinen, Anna (2021)
Luttinen, Anna
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202105128380
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202105128380
Tiivistelmä
Kehittämistyöni tavoitteena on tutkia etätyöskentelyyn liittyviä ongelmia ja
mahdollisuuksia sekä kehitää niitä taiteen etäohjaamisen työmenetelmiä ja -tapoja, joita käytetään esitystaiteen hankkeessa. Koronapandemian ja siihen liittyvien toimenpiteiden, kuten opetuksen lähikontaktikieltojen, vuoksi etäohjaamisesta on tullut kulttuurin ja taideopetuksen kentällä yksi tärkeimmistä keinoista ylläpitää nuorten osallistamista kulttuuritoimintaan. Etäohjaaminen ja digitaallisten taitojen haltuunotto verrattain lyhyessä ajassa ovat kuitenkin asettaneet haasteita myös työn tilaajan eli Esitystaiteen keskuksen, hankkeelle. Sen lisäksi myös hankkeen yhteistyökumppanit eli kasvukeskusten ulkopuolelle sijoittuvat pienet kunnat, ovat joutuneet mukaan tähän muutosprosessiin.
Digitaaliseen kulttuuritoimintaan osallistuminen ei ole ollut yksiselitteisen selvää, mutta koska se on yksi tärkeimmistä ”tulevaisuustaidoista”, koin tarvetta tutkia sitä taidehankkeen näkökulmasta ja varsinkin kuinka näitä voi sovittaa esitystaiteen etäohjaamisen kontekstiin. Koska esitystaide ja sen etäohjaaminen nuorille on vielä aika uutta taiteen ohjauksessa, olen käyttänyt viitekehyksenä taideopetusta, sosiaalisen median opetusta sekä mediakasvatusta. Edellisen lisäksi olen tutkinut etätyöskentelyä sivuten työelämää yleisesti. Vertailukohteena olivat myös esitystaiteen ryhmän Toisissa tiloissa tekemät kaksi etäohjaus-tapahtumaa sekä hankkeen aikaisempien vuonna 2020 toteutettujen etätyöpajojen vertailu keväällä 2021 tapahtuviin työpajoihin.
Opinnäytetyöni on tapaustutkimus, jonka periaatteiden mukaisesti olen tutkinut lähestyttävää aihetta ensin tutustumalla siitä kertovaan lähdekirjallisuuteen, verkkojulkaisuihin ja muiden kirjoittamiin opinnäytetyöjulkaisuihin, peilaten sitä tähän nimenomaiseen tapaukseen eli esitystaiteen hankkeen, Sata salaisuutta, etäohjaukseen. Aineiston keruumenetelminä käytin haastatteluita, kyselyitä ja havainnointia sekä hankkeen aikaisempaa raportointia etäohjaamisesta. Haastattelemani ihmiset koostuivat hankkeen ohjaajista, esitystaiteen taiteilijoista sekä asiantuntijoista.
Opinäytetyöni lopputuloksena esitän hankkeelle etäohjauksen kehittämisehdotuksia. Niitä ovat a) digitaalisiin taitoihin perehtyminen esimerkiksi kouluttautumalla, b) etätyöhön asennoituminen ja omien asenteiden tarkastelu, c) nuorten ottaminen mukaan etätyöskentelyn suunnitteluun, d) verkostoituminen ja yhteistoiminta muiden alan toimijoiden sekä digitaalista palvelutuotantoa tarjoavien tahojen kanssa. Varsinaista kokeilua ei valitettavasti käytännössä päästy tekemään, sillä koronarajoitukset kevään 2021 aikana estivät tämän. Toisaalta koen, että itse etäohjauksen tarkastelu on tuottanut uutta materiaalia alalle ja jo aineiston hankintaprosessin aikana on tapahtunut reagointia siihen, millaisia asioita etäohjauksessa voidaan ottaa jatkossa huomioon.
Etätyö taiteen kentällä tulee olemaan tulevaisuutta. Näinollen taiteilijoiden
digitaalisen osaamisen taso olisi oltava vähintäänkin sellainen, että hän pystyisi sekä ohjaamaan että lähettämään esityksiä muille. Vaikka koronaepidemia ajan mittaan saataisiinkin hallintaan, ovat kulttuurin tuottamisen hiilijalan jäljet ilmastonmuutokseen edelleen huomioitava ja siksi ajankohtaisia. Etäohjaus on tärkeää myös taiteen saavutettavuuden kannalta. Jo hankkeen työpajaprosessien aikana on tullut todistettua se, kuinka tärkeää taiteen levittäminen on. Taide on yksi olennaisimmista vaikuttajista siihen kokemukseen, kuinka onnellinen olen ja kuinka hyvinvoivaksi koen itseni. Joten - vaikka tutkimuksen kohderyhmänä olivat nuoret - taiteen saavutettavuuden vaikutukset ovat samanlaisia jokaiselle meistä.
mahdollisuuksia sekä kehitää niitä taiteen etäohjaamisen työmenetelmiä ja -tapoja, joita käytetään esitystaiteen hankkeessa. Koronapandemian ja siihen liittyvien toimenpiteiden, kuten opetuksen lähikontaktikieltojen, vuoksi etäohjaamisesta on tullut kulttuurin ja taideopetuksen kentällä yksi tärkeimmistä keinoista ylläpitää nuorten osallistamista kulttuuritoimintaan. Etäohjaaminen ja digitaallisten taitojen haltuunotto verrattain lyhyessä ajassa ovat kuitenkin asettaneet haasteita myös työn tilaajan eli Esitystaiteen keskuksen, hankkeelle. Sen lisäksi myös hankkeen yhteistyökumppanit eli kasvukeskusten ulkopuolelle sijoittuvat pienet kunnat, ovat joutuneet mukaan tähän muutosprosessiin.
Digitaaliseen kulttuuritoimintaan osallistuminen ei ole ollut yksiselitteisen selvää, mutta koska se on yksi tärkeimmistä ”tulevaisuustaidoista”, koin tarvetta tutkia sitä taidehankkeen näkökulmasta ja varsinkin kuinka näitä voi sovittaa esitystaiteen etäohjaamisen kontekstiin. Koska esitystaide ja sen etäohjaaminen nuorille on vielä aika uutta taiteen ohjauksessa, olen käyttänyt viitekehyksenä taideopetusta, sosiaalisen median opetusta sekä mediakasvatusta. Edellisen lisäksi olen tutkinut etätyöskentelyä sivuten työelämää yleisesti. Vertailukohteena olivat myös esitystaiteen ryhmän Toisissa tiloissa tekemät kaksi etäohjaus-tapahtumaa sekä hankkeen aikaisempien vuonna 2020 toteutettujen etätyöpajojen vertailu keväällä 2021 tapahtuviin työpajoihin.
Opinnäytetyöni on tapaustutkimus, jonka periaatteiden mukaisesti olen tutkinut lähestyttävää aihetta ensin tutustumalla siitä kertovaan lähdekirjallisuuteen, verkkojulkaisuihin ja muiden kirjoittamiin opinnäytetyöjulkaisuihin, peilaten sitä tähän nimenomaiseen tapaukseen eli esitystaiteen hankkeen, Sata salaisuutta, etäohjaukseen. Aineiston keruumenetelminä käytin haastatteluita, kyselyitä ja havainnointia sekä hankkeen aikaisempaa raportointia etäohjaamisesta. Haastattelemani ihmiset koostuivat hankkeen ohjaajista, esitystaiteen taiteilijoista sekä asiantuntijoista.
Opinäytetyöni lopputuloksena esitän hankkeelle etäohjauksen kehittämisehdotuksia. Niitä ovat a) digitaalisiin taitoihin perehtyminen esimerkiksi kouluttautumalla, b) etätyöhön asennoituminen ja omien asenteiden tarkastelu, c) nuorten ottaminen mukaan etätyöskentelyn suunnitteluun, d) verkostoituminen ja yhteistoiminta muiden alan toimijoiden sekä digitaalista palvelutuotantoa tarjoavien tahojen kanssa. Varsinaista kokeilua ei valitettavasti käytännössä päästy tekemään, sillä koronarajoitukset kevään 2021 aikana estivät tämän. Toisaalta koen, että itse etäohjauksen tarkastelu on tuottanut uutta materiaalia alalle ja jo aineiston hankintaprosessin aikana on tapahtunut reagointia siihen, millaisia asioita etäohjauksessa voidaan ottaa jatkossa huomioon.
Etätyö taiteen kentällä tulee olemaan tulevaisuutta. Näinollen taiteilijoiden
digitaalisen osaamisen taso olisi oltava vähintäänkin sellainen, että hän pystyisi sekä ohjaamaan että lähettämään esityksiä muille. Vaikka koronaepidemia ajan mittaan saataisiinkin hallintaan, ovat kulttuurin tuottamisen hiilijalan jäljet ilmastonmuutokseen edelleen huomioitava ja siksi ajankohtaisia. Etäohjaus on tärkeää myös taiteen saavutettavuuden kannalta. Jo hankkeen työpajaprosessien aikana on tullut todistettua se, kuinka tärkeää taiteen levittäminen on. Taide on yksi olennaisimmista vaikuttajista siihen kokemukseen, kuinka onnellinen olen ja kuinka hyvinvoivaksi koen itseni. Joten - vaikka tutkimuksen kohderyhmänä olivat nuoret - taiteen saavutettavuuden vaikutukset ovat samanlaisia jokaiselle meistä.