Kuvataiteilijan näyttelymaksusta luopuminen ja kohti näyttelytyöpalkkiota
Pihlajamaa, Johanna (2021)
Pihlajamaa, Johanna
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021061015626

Tiivistelmä
Taiteen edistämiskeskus, Taike, on valtion taiteen edistämisen asiantuntija- ja palveluvirasto. Taike tukee kuvataiteilijoiden ammatinharjoittamista kuvataiteilijoille myönnetyin apurahoin ja kuvataideyhteisöille jaetuin erilaisin avustuksin.
Tämän opinnäytetyön tehtävänä oli kehittää kuvataiteilijan ansaintamalleja ja pyrkiä parantamaan kuvataiteilijan epätasa-arvoista työsuhdeasemaa. Opinnäytetyön tavoitteena oli tuottaa kehitysehdotuksia Taikelle ja taiteilijayhteisöjen galleriaverkostolle rakennemuutokseen kuvataiteilijoita palkkaavaksi yhteisövetoiseksi toimialaksi.
Opinnäytetyö oli konstruktiivinen tutkimus ja toteutettiin monimenetelmäisesti. Tutkimuksessa kartoitetiin erilaisten näyttelypalkkiomallien etenemistä muissa maissa ja kuinka työ on edennyt Suomessa. Kohdennetuilla kyselytutkimuksilla kuvataiteilijoille ja yhteisöjen gallerioille kartoitettiin näyttelytoiminnan rahoituksen rakennetta ja näyttelytyön jakautumista ja kuinka paljon gallerioissa tehtiin palkatonta työtä näyttelyiden eteen ja huomioitiinko työn määrä vastaajien kesken samansuuntaisesti. Esikuva-analyysillä käytiin läpi Lukukeskuksen ja Mediankunnan toimintarakenteita hyvien työllistämismallien löytämiseksi kuvataiteilijoiden hyväksi ja taidegalleriayhteisöjen toiminnan tukemiseksi.
Tämä opinnäytetyö tuotti konkreettisia kehitysehdotuksia kuvataiteen edistämistyön tueksi. Opinnäytetyöhön koottua tietoa voivat hyödyntää kuvataiteilijat, kuvataiteilijayhteisöt ja Taike.
Tuloksien mukaan taiteilijayhteisöt kärsivät resurssipulasta ja työaika ei riitä moninaisiin tehtäviin. Taiteilijayhteisöjen näyttelytoiminnan rahoitus koostuu pääosin avustuksista ja taiteilijoilta perittävistä näyttelymaksuista. Gallerioiden tavoite on luopua taiteilijoilta perittävistä näyttelymaksuista. Taiteilijat rahoittivat näyttelynsä pääsääntöisesti muiden töiden tuloilla ja erilaisilla etuisuuksilla. Gallerioiden mielestä taiteilijat tekivät palkatonta työtä näyttelyiden eteen ja taiteilijoista suurimman osan mielestä niin oli. Taiteilijat arvioivat näyttelykohtaisen palkattoman työn viisi kertaa suuremmaksi kuin galleriat. Esikuva-analyysistä nousi esiin osuuskuntamuotoinen yhdistysten rakenne, jolla yhteisöt yhdessä työllistäisivät kuvataiteilijoita saaden samalla välitysprovisioita toimintaansa.