Kunnianloukkaus – tunnusmerkistö ja oikeuskäytäntö

Abstract

Opinnäytetyön aiheena on rikoslain 24 luvun 9§:n mukainen kunnianloukkaus. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää kunnianloukkauksen tunnusmerkistöä, rajoitussäännöksiä sekä sitä, miten kunnianloukkausta on sovellettu Suomen oikeuskäytännössä. Tutkimuksessa on selvitetty myös kunnianloukkauksen ja sananvapauden välistä rajaa. Tutkimusmenetelmänä on käytetty lainopillista tutkimusmenetelmää. Keskeisimpinä lähteinä on käytetty hallituksen esityksiä, korkeimman oikeuden ratkaisuja sekä oikeuskirjallisuutta.

Kunnianloukkauksen tunnusmerkistö voi täyttyä millä tahansa tavalla tai välineellä esitetyllä ilmaisulla, joka on valheellinen tai muuten halventava, ja on omiaan aiheuttamaan vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa. Kyseessä voi olla myös halventava teko tai ele. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä esimerkiksi perätön väite toisen syyllistymisestä rikokseen on useasti täyttänyt kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Tunnusmerkistön täyttymisen kannalta ei ole merkitystä, kuinka suuren joukon tietoon ilmaisu tulee. Rajoitussäännösten tarkoituksena on mahdollistaa julkisen toiminnan ja vallankäytön arvostelu sekä yhteiskunnallisesti merkittävä keskustelu.

Julkisuuden henkilöiden tulee kestää yksityistä ihmistä enemmän oman toiminnan arvostelua. Vallankäyttäjien ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuvien henkilöiden sananvapauden rajoittamisen kynnys on korkeampi, mutta toisaalta yksityiselämän ja kunnian suoja kapeampi kuin yksityishenkilöillä. Myös toimittajien ja median sananvapauteen puuttumisen tulee olla perusteltua, ja sitä säädellään erillisellä lailla.