Tuotantomanuaalin kehittäminen Pirkanmaan Barokille
Iltanen, Carita (2022)
Iltanen, Carita
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022060816645

Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tilaajana on Pirkanmaan Barokki. Pirkanmaan Barokki on vuodesta 2019 Pirkanmaan alueella toiminut barokkimusiikkiorkesteri. Orkesteri soittaa erilaisin ja vaihtuvin kokoonpanoin musiikin ehdoilla. Se järjestää omia konsertteja sekä soittaa tilauskonserteissa pääosin Pirkanmaan alueella. Tavoitteena on barokkimusiikin alueellinen saavutettavuus. Pirkanmaan Barokki on perustanut toimintaansa varten yhdistyksen helmikuussa 2022.
Opinnäytetyön tavoitteena on kehittää orkesterille tuotannolliset rakenteet konserttien järjestämistä varten. Kehittämistyö on erittäin laaja, koska aiempia rakenteita ei ole. Konserttien järjestämiseksi luodaan perusta, mistä voidaan jatkaa kehittämistyötä eri osa-alueille, esimerkiksi markkinointiin.
Pirkanmaan Barokin tapauksessa halusin selvittää mahdollisimman samankaltaisten organisaatioiden toimintaa. Menetelminä käytetään yhden barokkiorkesterin vertaisanalyysiä haastatteluiden avulla ja toisen barokkiorkesterin toiminnan analysointia toimintakertomusten avulla. Lisäksi menetelmänä käytettiin Pirkanmaan Barokin oman tuotannon konsertin havainnointia ja yhden tilauskonsertin havainnointia. Tietopohjana käytetään barokkimusiikin historiaa, tietoa konserttiyleisöistä, tapahtumasta ja tapahtumatuotannoista, vapaaehtoistoiminnasta sekä koronan vaikutuksista konserttitoimintaan.
Tuotoksena syntyy yhdessä tietoperustan ja kerätyn aineiston pohjalta Pirkanmaan Barokille toimiva tuotantomanuaali erilaisten konserttien järjestämistä varten. Teen tuotantomanuaaliin myös lisäosan, jotta kuka tahansa orkesterista voi tarvittaessa tuottaa konsertin.