Kohti onnistunutta vapaaehtoistoimintaa - Täkyn vapaaehtoistoiminnan kehittäminen
Lammi, Emmi (2023)
Lammi, Emmi
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023051210321

Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tilaajana toimi Yhdessä Selviytymisen Tuki YSTI ry:n Täky. Tilaajan tarpeen mukaisesti tavoitteena oli kehittää vapaaehtoistoimintaa. Tarve työlle nousi esiin työntekijöiden puheissa ja Täkyssä suorittamani kolmannen ammatillisen harjoittelun aikana.
Täky on aikuisille suunnattu kohtaamispaikka Tampereen Hervannassa. Toimintamuotoja ovat kohtaamispaikkatoiminnan lisäksi pienryhmät, retket, vapaaehtoistoiminta ja palveluneuvonta. Täkyn vapaaehtoisia kutsutaan vapareiksi, joten sitä käsitettä käytettiin myös opinnäytetyössä.
Kehittämistyön tarkoituksena oli kartoittaa vapaaehtoistoiminnan nykytilaa Täkyssä ja kehittää vapaaehtoistoimintaa kerätyn aineiston pohjalta. Tavoitteena kehittämistyöllä oli selvittää, miten Täkyn vaparit saa sitoutumaan toimintaan. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, millaisia motivaatiotekijöitä heillä on toimintaa kohtaan. Edellä mainittuihin tavoitteisiin liittyi myös se, että millaista tukea ja yhteydenpitoa työntekijöiltä toivotaan. Kehittämistyön tutkimuskysymykset olivat: 1. Millä tavoin vaparit saadaan sitoutumaan toimintaan? 2. Mitkä tekijät motivoivat vapareita?
Kehittämistyö toteutettiin laadullisin menetelmin. Aineistoa kerättiin kyselyllä vapareilta, ryhmähaastattelulla työntekijöiltä, ja benchmarkingissa tutustuttiin Mummon kammarin ja Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoisen polkuihin.
Tulosten perusteella voidaan todeta, että vapareilla on erilaisia motivaatiotekijöitä vapaaehtoistoiminnalle. Yleisimpänä on vaparitoiminnan merkityksellisyys. Vapareille ja työntekijöille on tärkeää heidän keskinäinen vuorovaikutuksensa ja yhteydenpito. Työntekijät ovat helposti lähestyttäviä, mikä tukee vuorovaikutusta. Vaparit toivovat, että työntekijät ehdottaisivat enemmän vaparitehtäviä ja selkiyttäisivät heille, mitä vaparina voi tehdä. Työntekijöiden haasteena on, miten huomioida jokaista vaparia yksilöllisesti ja vaparitehtävien sopiminen kalenteriin.
Kehittämistyön tuotoksena tilaajalle koottiin konkreettisia kehittämisehdotuksia vapaaehtoistoimintaan.