Kotimaanliikenteen laivureiden harjoittelumahdollisuudet Satakunnan pelastuslaitoksella
Salminen, Juho (2023)
Salminen, Juho
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023051310582

Tiivistelmä
Tässä opinnäytetyössä oli tavoitteena selvittää Satakunnan pelastuslaitoksella työskentelevien kotimaanliikenteen laivureiden tämänhetkinen meritoiminnan tehtävien sekä pelastus- ja öljyntorjunta-alusten päällikkönä toimimisen harjoittelun määrä ja tilanne, perustella harjoittelutarvetta ja harjoittelumahdollisuuksien lisäämistä. Lisäksi tavoitteena oli antaa kehitysehdotuksia harjoittelumahdollisuuksien järjestämiseksi jatkossa yhä useammin. Opinnäytetyön johtopäätökset on tehty haastatteluiden ja erilaisten pelastuslaitosten meritoimintaa käsittelevien dokumenttien perusteella. Opinnäytetyö on laadittu Satakunnan pelastuslaitokselle, mutta sen johtopäätökset ovat sovellettavissa myös muilla saman ongelman kanssa kamppailevilla pelastuslaitoksilla soveltuvilta osin.
Haastatteluihin osallistui kokeneita kotimaanliikenteen laivureita Satakunnan pelastuslaitokselta sekä aluskalustosta ja työvuorosuunnittelusta vastaavia henkilöitä niin ikään Satakunnan pelastuslaitokselta. Opinnäytetyötä varten haastateltiin myös sisäministeriön erityisasiantuntijaa ja pyydettiin tietoa muilta pelastuslaitoksilta heidän harjoittelukäytännöistään meritoiminnan osalta. Lähteinä käytetyt dokumentit olivat muiden pelastuslaitosten meri- tai venetoimintaohjeita, Onnettomuustutkintakeskuksen tutkintaraportteja pelastuslaitosten aluksille sattuneista onnettomuuksista sekä olemassa olevaa tietoa pelastus- ja öljyntorjunta-aluksella työskentelyn osaamisvaatimuksista ja toimintamalleista.
Satakunnan pelastuslaitos ei ole ainut pelastuslaitos, joka kamppailee kotimaanliikenteen laivureiden tai ylipäätään meritoiminnan harjoitteluongelman kanssa. Pelastuslaitoksilla työskentelevät laivurit eivät liiku työkseen merellä aluksilla yhtä paljon kuin muut ammattimerenkulkijat, joten tällöin harjoittelun merkitys korostuu, koska taito ei pysy yllä päivittäisen toiminnan ohella. Tämä opinnäytetyö pyrki löytämään ratkaisuja harjoittelumahdollisuuksien kehittämiseksi.