Sosiaaliset innovaatiot ammattikorkeakoulun opinnäytetöissä: Systemaattinen kirjallisuuskatsaus Humanistisen ammattikorkeakoulun opinnäytetöihin
Pelkonen, Janne (2023)
Pelkonen, Janne
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023120434133

Tiivistelmä
Opinnäytetyön kehittämistoiminnan tarkoituksena oli edistää Humanistisen ammattikorkeakoulun opinnäytetyöohjausta ja hankesuunnittelua. Tutkimuksellisena tavoitteena oli määritellä sosiaalisen innovaation käsite, tarkastella erilaisia tapoja luokitella sosiaalisia innovaatioita sekä selvittää, miten sosiaalisten innovaatioiden syntymistä voidaan edistää.
Opinnäytetyön teoriapohjana tarkasteltiin tutkimuksellista kehittämistä, yhteisöjen kehittämistä, innovaatioita ja sosiaalisia innovaatioita sekä innovaatiopedagogiikkaa. Lisäksi tarkasteltiin kielimallien eli tekoälyn hyödyntämisen mahdollisuuksia osana yhteiskehittämistä.
Tutkimus aloitettiin määrittelemällä sosiaalisen innovaation käsite, jonka jälkeen suunniteltiin ja toteutettiin Humanistisen ammattikorkeakoulun ylempiin AMK-opinnäytetöihin kohdistettu kirjallisuuskatsaus. Tarkasteltavan aineiston luokittelun avuksi luotiin nelikenttä, jonka avulla tuettiin aineistossa ilmenevien sosiaalisten innovaatioiden tunnistamista. Tunnistetut sosiaaliset innovaatiot ryhmiteltiin tarkoitusta varten luodun ryhmittelymallin avulla. Sosiaalisia innovaatioita sisältäneiden opinnäytetöiden tekijöitä haastateltiin puolistrukturoidulla haastattelumenetelmällä.
Kehittämistoiminnan lopputuloksena toimeksiantajalle esitettiin opinnäytetyö- ja hankesuunnittelutoiminnan kehittämiseen tähtääviä toimintasuosituksia. Toimintasuosituksissa kiinnitettiin huomiota siihen, että opinnäytetöissä tulisi tietoisesti pyrkiä mahdollisuuksien mukaan lisäämään sekä yhteiskunnallista vaikuttavuutta että innovatiivisuutta. Opinnäytetyötä tekevää tulisi myös kannustaa valmistumisen sijaan itsenäisyyteen ja kokeilemiseen. Lisäksi kiinnitettiin huomiota tekoälyn hyödyntämisen mahdollisuuksiin osana opinnäytetöiden yhteiskehittämistä sekä kehittämistoiminnan lopputulosten tai sosiaalisten innovaatioiden hyödyntämistä kehittämistoiminnan päätyttyä.