Työsuhteen elinkaari esihenkilötyön näkökulmasta: esihenkilötyön kehittäminen
Fyhr-Elonen, Marika; (2024)
Fyhr-Elonen, Marika
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202404247603

Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö koostuu opinnäytetyöraportista ja esihenkilöoppaasta. Tavoitteena oli kehittää yrityksen esihenkilötyötä havaittujen kehityskohteiden pohjalta ja luoda yrityksen käyttöön esihenkilöopas. Yritys on ollut kasvuyritys koko olemassaolonsa ajan ja kasvun myötä myös esihenkilötyöhön kaivattiin lisää rakennetta. Esihenkilötyötä on kehitetty vuosien varrella hyvään suuntaan. Selkeäksi haasteeksi on kuitenkin muodostunut se, että esihenkilöillä ei ole ollut toimivaa tiedonlähdettä työnsä tueksi. Toinen kehittämistarve oli, että esihenkilötyöhön kaivattiin yhtenäistä linjaa ja selkeyttämistä esimerkiksi vastuisiin liittyen.
Esihenkilöt huolehtivat arjen johtamisen kautta siitä, että yrityksen on mahdollista saavuttaa strategian määritellyt tavoitteet. Kaikkien organisaatioiden ja yritysten toiminta on ihmisten varassa ja yrityksen menestys on täysin riippuvainen ihmisten toiminnasta. Laadukas esihenkilötyö vaatii tietoja, taitoja ja motivaatiota. Esihenkilötyön merkitystä niin esihenkilölle itselleen kuin myöskin johdettavalle on tärkeää korostaa, sillä merkityksen tunteminen on yksilölle perustarve.
Opinnäytetyön lähestymistavaksi valikoitui toiminnallinen opinnäytetyö, jotta päästiin ratkaisemaan todettua ongelmaa eli tilaajayrityksen johtamiskäytäntöjä. Tietoa kerättiin sähköisen kyselyn avulla, kyselyn ohjattiin yrityksen esihenkilöille. Kyselyn avulla haettiin jo olemassa olevalle tiedolle vahvistusta ja myös mahdollista uutta tietoa. Kyselyn avulla kerätyn tiedon lisäksi hyödynnettiin jo olemassa olevaa tietoa. Tulosten perusteella voitiin todeta, että valmistumassa oleva esihenkilöopas vastasi hyvin tarpeisiin. Esihenkilöoppaan ensimmäinen versio tullaan jalkauttamaan lähitulevaisuudessa ja sitä tullaan jatkokehittämään palvelumuotoilun keinoin osallistamalla esihenkilöitä tähän työhön.
Itse opasta ei ollut mahdollista liittää opinnäytetyön raportin liitteeksi, sillä se on itsenäinen verkkosivusto. Tähän raporttiin sisällytettiin oppaan rakenne työsuhteen elinkaariajattelun näkökulmasta. Pohdinta-osiossa kuvattiin tilaajan edustajan ja tekijän näkökulma siitä, miten työ eteni ja miten se onnistui. Kehittämisideana esitettiin valmennustarpeita, jotka nousivat esille tehdyn kyselyn kautta. Esihenkilöoppaan rakennetta esiteltiin myös HR-ammattilaisista koostuvalle verkostolle ja siinä yhteydessä tämänkaltaisen esihenkilöoppaan todettiin soveltuvan myös yleisesti toimialalla käytettäväksi.