Työhyvinvoinnin tekijät ja arviointilomakkeen kehittäminen päiväkoti Hulinassa
Nieminen, Tuire (2024)
Nieminen, Tuire
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024052615758

Tiivistelmä
Varhaiskasvatuksessa työntekijöiden hyvinvointi on ensiarvoisen tärkeää myös lasten kasvun ja kehityksen tukemisen näkökulmasta. Lisäksi työhyvinvoinnilla on merkittävä rooli sekä yksittäisten työntekijöiden että koko organisaation menestyksessä.
Opinnäytetyössä tutkittiin mitkä työhyvinvoinnin tekijät korostuvat varhaiskasvatustyössä päiväkoti Hulinassa. Päiväkoti Hulina tuottanut yksityistä varhaiskasvatusta, vuorohoitona Laukaan kunnassa yli kymmenen vuotta. Päiväkodin henkilöstö koostuu yhdeksästä työntekijästä. Kehittämistyön tavoitteena oli laatia konkreettinen työkalu, jonka avulla voidaan ennakoivasti tunnistaa työntekijöiden työhyvinvoinnin tila. Lomake on työkalu, joka mahdollistaa työhyvinvoinnin suunnitelmallisen johtamisen.
Kehittämistyö toteutettiin laadullisena kehittämistyönä, jossa käytettiin toimintatutkimuksellista näkökulmaa. Aineisto kerättiin tutkimalla yrityksen aiempaa työhyvinvointimateriaalia ja kyselytutkimuksella, jonka analysoinnissa käytettiin sisältöanalyysiä sekä teemoittelua. Tämän perusteella laadittiin työhyvinvoinnin arviointilomake, jota kehitettiin yhdessä työyhteisön kanssa yhteiskehittämisen menetelmällä. Lomake on jaettu kolmeen näkökulmaan: työntekijän näkökulmaan, työn tekemisen näkökulmaan ja johtamisen näkökulmaan.
Päiväkoti Hulinan työyhteisössä arjen rutiinit ovat suunnitelmallisia, mikä luo vakaan pohjan laadukkaalle toiminnalle ja työhyvinvoinnille. Työyhteisössä on vahva kehittämisen toimintakulttuuri, jossa korostetaan yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta. Nämä ovat avainasemassa arjen sujuvuuden varmistamisessa ja toimivat siten tehokkaina keinoina myös työhyvinvoinnin edistämisessä. Päiväkodin johdolla on myös merkittävä rooli työhyvinvoinnissa, joten on tärkeää, että työhyvinvoinnin johtamiseen, kehittämiseen ja arviointiin sitoudutaan vahvasti.
Arviointilomakkeen käyttö auttaa tunnistamaan ja kehittämään työyhteisön työhyvinvointia, edistäen samalla organisaation toiminnan tehokkuutta. Työhyvinvoinnin edistäminen on jatkuva prosessi, johon kaikkien työyhteisön jäsenten osallistuminen on tärkeää. Työhyvinvoinnin kehittäminen edellyttää Hulinassa jatkuvaa arviointia ja toimenpiteiden suunnittelua, johon työhyvinvoinnin arviointilomake on hyvä työkalu.