Motivaatio, sitoutuminen ja tuki Särö-vapaaehtoistoiminnassa
Jäntti, Minna (2024)
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024112730657

Tiivistelmä
Opinnäytetyö laadittiin Lahden Diakonialaitokselle ja sen avulla pyrittiin selvittämään Särö-vapaaehtoisten motivaatiota, sitoutumista ja tukea toiminnassa. Työssä selvitettiin, mitkä tekijät vaikuttivat vapaaehtoisten motivaatioon ja sitoutumiseen sekä miten vapaaehtoisia tuettiin. Tavoitteena oli löytää tietoa, jonka avulla Särö-vapaaehtoistoiminta voi kehittää toimintaansa ja luoda kiinnostavan sekä tukevan ympäristön vapaaehtoisille.
Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja menetelminä hyödynnettiin vapaaehtoisille tehtyä kyselyä sekä haastatteluja kokonaisvaltaisen kuvan muodostamiseksi. Teemoina kehittämistyössä olivat vapaaehtoistyön aloittaminen ja motivaatiotekijät sekä haasteet ja sitoutuminen. Lisäksi tutkimisen kohteina olivat tuki, palaute ja verkostoituminen sekä kokemukset vapaaehtoistyöstä ja sen merkitys elämässä.
Tulokset osoittavat, että tärkeimpiä motivaatiotekijöitä ovat halu auttaa muita, sosiaalinen vuorovaikutus, omat arvot sekä henkilökohtainen kasvu. Sitoutumiseen vaikuttavat henkilökohtaiset kiinnostuksen kohteet, sosiaaliset suhteet ja yhteisön tarpeet. Vapaaehtoistyöhön liittyvä palaute koetaan tärkeäksi, ja se vahvistaa halua jatkaa toimintaa. Vapaaehtoistyön haasteita ovat mm ajan puute ja terveyteen liittyvät ongelmat, jotka voivat rajoittaa vapaaehtoisten mahdollisuuksia osallistua ja sitoutua toimintaan. Vapaaehtoiset korostavat saamaansa hyvää tukea ja koulutusta, mikä lisää heidän sitoutumistaan. Säännöllisen palautteen saaminen koetaan tärkeänä motivaatiotekijänä ja se vahvistaa halua jatkaa toimintaa.
Toiminnan kehittämiseksi vapaaehtoiset kokevat tarvitsevansa lisää koulutusta, joustavuutta tehtävissä, yhteisöllisyyden lisäämistä, vuorovaikutuksen vahvistamista ja palautteen saamista. Työn tulokset hyödyttävät Särö-vapaaehtoistoimintaa ja myös yleisesti vapaaehtoistoiminnan kenttää. Ymmärtämällä vapaaehtoisten motivaatiota, organisaatiot voivat kehittää rekrytointistrategioita. Vapaaehtoisten kokemus siitä, että he tarvitsevat lisää koulutusta ja tukea, voi johtaa tehokkaampiin koulutusohjelmiin. Lisäksi kokemus palautteen tärkeydestä voi kannustaa organisaatioita kehittämään palautekäytäntöjä. Vapaaehtoisten toive joustavuudesta ja yhteisöllisyyden vahvistamisesta voi johtaa organisaatioita suunnittelemaan joustavampia toimintamalleja.