Tulevaisuuden toimintaskenaarioiden kehittäminen kulttuurialan yritykselle
Ahonen, Johanna (2025)
Ahonen, Johanna
2025
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025052817294

Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön aiheena oli järjestää tulevaisuustyöpaja kulttuurialan yritykselle ja auttaa sen avulla yritystä ennakoimaan ja suunnittelemaan tulevaisuutta. Ajankohta työpajan järjestämiselle yrityksessä oli hyvä juuri nyt, koska yrityksellä on muutenkin käynnissä muutoksia muun muassa kulurakenteisiin. Myös esimerkiksi ajankohtaiset hallituksen päätöksen ja leikkaukset koskettavat kulttuurialaa niin syvästi, että tulevaisuutta on pakko suunnitella monella tavalla.
Työ toteutettiin järjestämällä tulevaisuustyöpaja yrittäjälle ja hänen kahdelle työntekijälleen lähityöpajana. Työpaja sisälsi luento-osuuksia, ryhmä- ja yksilötehtäviä sekä keskustelua. Työpaja osottautui hyväksi tavaksi juuri tähän yritykseen sekä tilanteeseen, ja erityisen tärkeältä tuntui ottaa aikaa näiden asioiden miettimiselle.
Tämä työ oli ikään kuin alkuponnistus tulevaisuuden pohdinnoille. Varsinainen työ yrityksessä alkaa pidetyn työpajan jälkeen. Yrittäjä koki, että tästä työstä oli hyötyä ja hän sai apua ulkopuolisen vetämästä työpajasta sekä sen jälkeisistä kehitysehdotuksista.