Opiskelijan sitoutumisen vahvistaminen Ammattiopisto Gradian opinnoissa
Laakso-Kantonen, Kaisa (2025)
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025092925362
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025092925362
Tiivistelmä
Yhteisöpedagogin opinnäytetyönä tekemässäni kehittämistyössä nostetaan esiin nuorten hyvinvoinnin ja opintoihin kiinnittymisen haasteita ja kehittämisehdotuksia, joiden kautta opintojaan keskeyttäisi yhä vähemmän opiskelijoita ja yhä useampi olisi varmempi ja sitoutuneempi opiskellessaan valitsemallaan alalla. Aineisto ammatillisen oppilaitoksen arjesta on kerätty kyselyjen ja haastattelujen kautta oppilaitoksen opetus- ja opiskelijahuollon henkilöstöltä, sekä opiskelijoilta. Tilastot ja tutkimustieto toimivat ongelman mittakaavan ja luonteen tulkitsemisen välineinä työssä. Kokemukseni ammatillisena opettajana kuuluu myös kehittämistehtävässä.
Moneen toimintaympäristön toimivuuteen ja viihtyvyyteen liittyvään haasteeseen ja sitä kautta opintoihin sitoutumiseen vaikuttaa ammatillisessa koulutuksessa tapahtunut pitkän aikavälin kehitys työvoimaa kouluttavista ammattioppilaitoksista organisaatioiksi, joiden tehtävä on huolehtia 16–18- vuotiaiden ikäluokkien ammatillisesta-, sosiaalisesta- ja psykososiaalisesta kasvusta ja hyvinvoinnista. Samaan aikaan maailma johon nuoret kasvavat on myös erilainen kuin 1990-luvulla ja sekä kotien että yhteiskunnan lähtökohdat nuoren kasvulle työelämää kohti ovat moninaisemmat. Ammatillisen koulutuksen toimijoilta edellytetään monipuolisempaa osaamista opetuksen, ohjauksen ja oppimisen tuen toteutukselle. Lisäksi toimintaympäristön fyysinen koko on omiaan luomaan epävarmuutta siihen eri tavoin alttiissa nuorissa. Opiskelijalle syntyvä tunne voi joko olla hallitsematon kaaos tai inhimillisiä, turvallisia tiloja ison sisällä.
Opiskelijoille turvallisen tilan luovat oman lähitoimintaympäristön johdonmukaiset, reilut ja yhdenvertaiset arjen käytännöt; työajat, vastuut, seuraamukset, opetus ja ohjaus, tiedotus. Kohtaaminen; arvostaminen, kuunteleminen ja asiallinen perusteleminen. Henkilöstölle lähitoimintaympäristön toimivuus ja viihtyisyys, josta laadukas opetuskin kumpuaa, edellyttää samoja asioita. Opetushenkilöstön sirpaloitunut työkulttuuri, joka luo opiskelijoiden oppimisympäristöön eriarvoistavia toimintamalleja lisää opiskeluun kiinnittymisen haasteita.
Kehittämisen mahdollisuuksia löytyi kaikkien haastattelemieni toimijoiden yhteistyöstä. Yhteistyön kehittäminen välittömään ja vastavuoroiseen suuntaan tukipalvelujen eri toimijoiden ja ammatillisten alojen välillä normalisoi tuen tarvetta asiana ja vähentää väärinymmärrysten mahdollisuutta. Ammatilliset alat toivovat esimerkiksi saavansa konkreettista tietoa nepsy- haasteisiin vastaamisesta ja valmentavien koulutusten opinnoissa työskentelee kyseisen alan ammattilaisia. Tutkintokoulutukseen valmentavat opinnot ottaisivat vastaan mielellään aineistoa ammatillisista opinnoista, jotta opiskelijat olisivat tietoisia aloilla tarvittavasta osaamisesta. Perusaste ei ollut mukana kehittämistehtävässä, mutta tutkimaani aineistoon ja haastatteluihin perustuen yhteistyön lisääminen ammatillisesta koulutuksesta perusasteelle olisi kehittämisen arvoinen asia.
Koulutuksenjärjestäjä on luonut laadukkaita ja käytännönläheisiä aineistoja ohjauksen ja opettamisen tukemiseksi. Vastuuhenkilöitä on nimetty yhteistyön kehittämisen jalkauttamiseksi. Ammatin opetuksen ulkopuolella olevien tehtävien saattaminen uusiksi arjen käytännöiksi on haastavaa koska oppilaitoksessa työskentelykulttuurit vaihtelevat niin ammattialasta kuin yksilöstä riippuen. Esihenkilön vaikutus on merkittävä tekijä siinä, miten ehdotettuun aiheeseen suhtaudutaan. Ehdolliset viestit ja toiveet jäävät yleensä huomiotta sellaisissa työyhteisöissä, jotka niitä eivät halua tehdä. Positiivisesti näissä yhteisöissä otetaan vastaan omaa työtä kehittävä käytännön toiminta, josta tullaan fyysisesti kertomaan rajatulle joukolle, jossa on turvallista esittää omia ajatuksia.
Työn lopuksi todetaan, että ammatilliseen koulutukseen kohdistuvat odotukset edellyttävät harkintaa henkilöstön rekrytoinnissa ja kehittämisessä. Tarvitaan koulutusta niille, jotka sitä haluavat ottaa vastaan ja tehtäväsuunnittelua niille, jotka eivät. Opiskelijoille turvallisen olon oppimisen ympäristöjä ison organisaation sisälle luomalla yksilön on helpompi hallita haasteitaan, kiinnittyä ja kehittyä. Aineistosta nousee myös kysymys, myös ovatko kaikki ammatilliselle koulutukselle ratkaistaviksi annetut opiskelijan hyvinvointiin ja opiskelumyönteisyyteen liittyvät haasteet ammatillisen opetuksen henkilöstön ydinosaamisaluetta? Olisiko nuoriso- ja järjestötyön toimintakentällä ja osaamisella tarjottavanaan jotain, jota ei pystytä tai haluta ammatillisen koulutuksen sisällä kehittää?
Moneen toimintaympäristön toimivuuteen ja viihtyvyyteen liittyvään haasteeseen ja sitä kautta opintoihin sitoutumiseen vaikuttaa ammatillisessa koulutuksessa tapahtunut pitkän aikavälin kehitys työvoimaa kouluttavista ammattioppilaitoksista organisaatioiksi, joiden tehtävä on huolehtia 16–18- vuotiaiden ikäluokkien ammatillisesta-, sosiaalisesta- ja psykososiaalisesta kasvusta ja hyvinvoinnista. Samaan aikaan maailma johon nuoret kasvavat on myös erilainen kuin 1990-luvulla ja sekä kotien että yhteiskunnan lähtökohdat nuoren kasvulle työelämää kohti ovat moninaisemmat. Ammatillisen koulutuksen toimijoilta edellytetään monipuolisempaa osaamista opetuksen, ohjauksen ja oppimisen tuen toteutukselle. Lisäksi toimintaympäristön fyysinen koko on omiaan luomaan epävarmuutta siihen eri tavoin alttiissa nuorissa. Opiskelijalle syntyvä tunne voi joko olla hallitsematon kaaos tai inhimillisiä, turvallisia tiloja ison sisällä.
Opiskelijoille turvallisen tilan luovat oman lähitoimintaympäristön johdonmukaiset, reilut ja yhdenvertaiset arjen käytännöt; työajat, vastuut, seuraamukset, opetus ja ohjaus, tiedotus. Kohtaaminen; arvostaminen, kuunteleminen ja asiallinen perusteleminen. Henkilöstölle lähitoimintaympäristön toimivuus ja viihtyisyys, josta laadukas opetuskin kumpuaa, edellyttää samoja asioita. Opetushenkilöstön sirpaloitunut työkulttuuri, joka luo opiskelijoiden oppimisympäristöön eriarvoistavia toimintamalleja lisää opiskeluun kiinnittymisen haasteita.
Kehittämisen mahdollisuuksia löytyi kaikkien haastattelemieni toimijoiden yhteistyöstä. Yhteistyön kehittäminen välittömään ja vastavuoroiseen suuntaan tukipalvelujen eri toimijoiden ja ammatillisten alojen välillä normalisoi tuen tarvetta asiana ja vähentää väärinymmärrysten mahdollisuutta. Ammatilliset alat toivovat esimerkiksi saavansa konkreettista tietoa nepsy- haasteisiin vastaamisesta ja valmentavien koulutusten opinnoissa työskentelee kyseisen alan ammattilaisia. Tutkintokoulutukseen valmentavat opinnot ottaisivat vastaan mielellään aineistoa ammatillisista opinnoista, jotta opiskelijat olisivat tietoisia aloilla tarvittavasta osaamisesta. Perusaste ei ollut mukana kehittämistehtävässä, mutta tutkimaani aineistoon ja haastatteluihin perustuen yhteistyön lisääminen ammatillisesta koulutuksesta perusasteelle olisi kehittämisen arvoinen asia.
Koulutuksenjärjestäjä on luonut laadukkaita ja käytännönläheisiä aineistoja ohjauksen ja opettamisen tukemiseksi. Vastuuhenkilöitä on nimetty yhteistyön kehittämisen jalkauttamiseksi. Ammatin opetuksen ulkopuolella olevien tehtävien saattaminen uusiksi arjen käytännöiksi on haastavaa koska oppilaitoksessa työskentelykulttuurit vaihtelevat niin ammattialasta kuin yksilöstä riippuen. Esihenkilön vaikutus on merkittävä tekijä siinä, miten ehdotettuun aiheeseen suhtaudutaan. Ehdolliset viestit ja toiveet jäävät yleensä huomiotta sellaisissa työyhteisöissä, jotka niitä eivät halua tehdä. Positiivisesti näissä yhteisöissä otetaan vastaan omaa työtä kehittävä käytännön toiminta, josta tullaan fyysisesti kertomaan rajatulle joukolle, jossa on turvallista esittää omia ajatuksia.
Työn lopuksi todetaan, että ammatilliseen koulutukseen kohdistuvat odotukset edellyttävät harkintaa henkilöstön rekrytoinnissa ja kehittämisessä. Tarvitaan koulutusta niille, jotka sitä haluavat ottaa vastaan ja tehtäväsuunnittelua niille, jotka eivät. Opiskelijoille turvallisen olon oppimisen ympäristöjä ison organisaation sisälle luomalla yksilön on helpompi hallita haasteitaan, kiinnittyä ja kehittyä. Aineistosta nousee myös kysymys, myös ovatko kaikki ammatilliselle koulutukselle ratkaistaviksi annetut opiskelijan hyvinvointiin ja opiskelumyönteisyyteen liittyvät haasteet ammatillisen opetuksen henkilöstön ydinosaamisaluetta? Olisiko nuoriso- ja järjestötyön toimintakentällä ja osaamisella tarjottavanaan jotain, jota ei pystytä tai haluta ammatillisen koulutuksen sisällä kehittää?