Erävalvonnan nykytila Suomessa – tilannekuva ja kehittämistarpeet

Abstract

Erävalvontaa tekevät sekä viranomais- että vapaaehtoistoimijat. Viranomaistoimijoita ovat poliisi, Rajavartiolaitos, Tulli ja Metsähallituksen erätarkastajat. Erätarkastajat valvovat laillisuutta ja luvallisuutta vain valtion mailla. Tämän rinnalla toimii metsästyksen ja kalastuksen valvojien vapaaehtoisuuteen perustuva järjestelmä, jossa pääasiassa valvotaan luvallisuutta ja välitetään tietoa viranomaistoimijoille. Tämän lisäksi maan- ja vedenomistajilla on oikeus valvoa oman alueensa käyttöä.

Lähtökohtaisesti toimijajoukon määrä luo kattavuuden vaikutelman, mutta tosiasiallisesti tämä järjestelmä muodostaa melko hajanaisen kokonaisuuden, jossa kenelläkään alan toimijoista ei ole koordinaatiovelvollisuutta eikä myöskään koordinaatiokyvykkyyttä nykyisellä työ- ja toimivaltajaolla ja resursseilla. Vapaaehtoisvalvonnan suoritteissa on mukana aktiiveina noin 2000 henkilöä, ja heidän valvontapanoksensa muodostaa noin 15 henkilötyövuotta (htv). Viranomaisvalvonnan kokonaispanos on noin 20 henkilötyövuotta. Tähän käytetään julkista rahaa noin 5 miljoonaa euroa vuodessa. Alan toimijoiden rahallinen kokonaisresurssi on kuitenkin yhteensä yli 1,5 miljardia euroa vuodessa.

Vapaaehtoisvalvonta toimii pääasiassa irrallaan viranomaisvalvonnasta. Viranomaisvalvonta suunnittelee omaa toimintaansa PTR-yhteistyön kautta (poliisi, Tulli, Rajavartiolaitos). Viranomaisvalvonnan taustalla ovat sisäministeriö, maa- ja metsätalousministeriö ja valtionvarainministeriö, mutta yhteistä strategiaa erävalvonnalle ei tulosohjauksessa ole muodostettu. Ympäristöministeriö ei osallistu erävalvonnan rahoittamiseen eikä tulosohjaukseen, mutta Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) suojeluviranomaishallinto on riippuvainen luontorikoksien ennaltaehkäisyn valvonnassa ja tutkinnassa PTR-toimijoista.

Alan toimijat kokevat, että luonnon käytön intensiteetti ja suojelun nykyiset vaateet ovat kasvaneet niin, ettei nykyisellä järjestelmällä tai työnjaolla pystytä enää varmistamaan luonnonvarojen kestävää käyttöä. Erävalvonnan suoritteet ja resurssit ovat laskeneet viime vuosina ja valvonnan tarpeen ja laskevan volyymin välinen kuilu vain kasvaa.

Korjausliikettä tarvitaan ja sen keskeisiä keinoja on organisoida toimija, joka ylläpitäisi valtakunnan tason tilannekuvaa ja kykenisi koordinoimaan kokonaisuutta. Se voitaisiin sijoittaa Metsähallitukseen, poliisiin tai erilliseen virastoon. Metsähallituksen nykyisen erävalvontayksikön vahvistaminen olisi kerrannaisvaikutuksiltaan lievin ja lainsäädäntötyöltään helpoin toteuttaa.

PTR-toimintaa ja sen yhteistyötä edelleen tarvitaan ja siinä on edelleen kehittämisen mahdollisuuksia. Alueellista maastoon lähdön kyvykkyyttä tulisi parantaa ja rikostutkintaa vahvistaa. Myös yhteistä hanketoimintaa voidaan kehittää.

Kustannusvaikutuksiltaan pienin mutta toiminnan näkökulmasta vaikuttavin tapa lisätä perusvalvonnan tasoa olisi ammattimaistaa vapaaehtoisten metsästyksen ja kalastuksen valvojien panosta. Ne tulisi luoda tiimeiksi, saada ohjaukseen ja luoda niistä ohjaajan kautta verkosto viranomaistoimijoihin. Vapaaehtoisvalvonnan taustaorganisaatiot, riistanhoitoyhdistykset ja osakaskunnat ovat heterogeeninen toimijajoukko, ja niiden suunnitelmallinen yhdistäminen loisi sekä resursseja että mahdollistaisi uskottavamman ja ammattimaisemman valvontatoiminnan kehittämisen.

Erävalvonta kattaa monipuolisesti luonnonsuojelun ja luonnon käytön valvontaa, mutta käsitteenä erävalvonta mielletään helposti vain metsästyksen valvonnaksi. Luonto- ja erävalvonnan käsitteen käyttöönotto laajentaisi valvonnan kuvaa vastamaan sen todellista tarvetta ja luonnetta. Kysymyksessä on luonto- ja erärikollisuuden ennaltaehkäiseminen luonnonsuojelun ja kestävän käytön turvaamiseksi. Ympäristöministeriön mukaan tulo toiminnan ohjaamiseen ja resursointiin olisi välttämätöntä.